Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hallitus ja valtio » Ministeri Tiilikaisen avustajakuntaan muutoksia

Maa- ja metsätalousministeriö

Ministeri Tiilikaisen avustajakuntaan muutoksia

Tiedote.
Julkaistu: 30.10.2015 klo 12:48
Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on tehnyt muutoksia avustajakuntaansa. Ministerin erityisavustajana on tänään aloittanut oikeustieteen maisteri Jyrki Peisa.

Peisa vastaa ympäristöministeriön vastuualueella ympäristö- ja luontoasioista. Ranualta kotoisin oleva Peisa on työskennellyt erilaisissa poliittisissa avustajan ja neuvonantajan tehtävissä kuuden vuoden ajan. Hän on toiminut pääministeri Mari Kiviniemen talouspoliittisena neuvonantajana, työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen erityisavustajana sekä Suomen Keskustan eduskuntaryhmän talouspoliittisena sihteerinä. Ministeri Tiilikaisen erityisavustajaksi Peisa siirtyy Bioenergia ry:n toimitusjohtajan tehtävistä.

Jukka-Pekka Kataja jatkaa ministeri Tiilikaisen erityisavustajana maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan kuuluvissa tehtävissä. Asumisesta ja rakentamisesta vastaavana erityisavustaja jatkaa Tea Usvasuo.

Lisätietoja:

erityisavustaja Jyrki Peisa, p. 050 364 0836, 
erityisavustajaTea Usvasuo, p. 046 922 8946, 
erityisavustaja Jukka-Pekka Kataja, p. 050 341 9934

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs