Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hallitus ja valtio » Luovien alojen työttömyysetuusratkaisut keskitettävä yhteen TE-toimistoon

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry

Luovien alojen työttömyysetuusratkaisut keskitettävä yhteen TE-toimistoon

Tiedote.
Julkaistu: 10.12.2015 klo 13:30
Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry

Työttömyysturvalakiin on esitetty muutosta (HE 94/2015), jonka tavoitteena on parantaa päätoimisesti omassa työssään työllistyvän asemaa ja selkiyttää hänen asemaansa työttömyysturvajärjestelmässä. Jos lakimuutos hyväksytään sellaisenaan, lakimuutos voi kuitenkin osoittautua ongelmalliseksi sellaisille henkilöille, jotka työskentelevät yhtä aikaa palkansaajina ja yrittäjinä ilman, että kumpaakaan työtä voidaan pitää selvästi henkilön päätyönä.  

Nyt käsittelyssä oleva lakimuutos herättää huolta taide- ja kulttuurialojen sekä muiden luovien alojen palkansaajissa ja yrittäjissä. Sivutoimisilla yrittäjillä olisi lain mukaan edelleen oikeus päivärahaan, mutta sivutoimisuuden osoittaminen voi osoittautua vaikeaksi. Ongelmana ei kuitenkaan ole itse lakiteksti vaan työttömyysturvalainsäädännön tulkinta ja soveltaminen TE-toimistoissa.

Vaikka eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta esittää mietinnössään (StVM 16/2015), että työttömyysturvalain toimeenpanon ohjaus ja valvonta keskitetään yhteen ELY-keskukseen, se ei poista sitä ongelmaa, että työttömyysturvalainsäädäntöä sovelletaan eri TE-toimistoissa eri tavoin.  TE-toimistojen harkintavaltaa käytetään säännönmukaisesti työttömyysetuuden hakijan kannalta etuuksia epäävästi. 

Kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi on tärkeää, että luovien alojen määrittelyä koskevat ratkaisut tehdään keskitetysti yhdessä TE-toimiston toimipisteessä.  Esitämmekin yhtenä ratkaisuna tilanteen selkiyttämiseksi, että tähän erikseen nimettävään TE-toimiston pisteeseen kerätään kaikki se asiantuntemus, joka liittyy omassa työssä työllistymiseen. Myös luovia aloja koskeva työllisyysneuvonta ja työllisyyskoulutuksen koordinointi on syytä keskittää samaan TE-toimistoon.

Luovilla aloilla on tyypillistä, että työn laskutukseen liittyvät käytännön tehtävät hoidetaan laskutusosuuskuntien kautta. Alalla toimii paljon ns. kevytyrittäjiä, jotka toimivat ilman omaa yritystä, y-tunnusta ja yrittäjän eläkevakuutusta. Monien taide- ja kulttuurialojen kevytyrittäjien kannalta on toivottavampaa, että heidät rinnastettaisiin palkansaajiksi siinä missä työosuuskuntienkin jäsenet eikä nyt esitetyllä tavalla yrittäjiksi.

Keskittämällä mm. sähköisten työkalujen avulla luovien alojen palvelut yhteen TE-toimistoon voidaan purkaa tarpeetonta byrokratiaa ja yhdenmukaistaa alalla toimivien kohtelua.

 

Kirsi Herala

toiminnanjohtaja

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry

puh. 040 511 1200

 

Hanna Gorschelnik

toiminnanjohtaja

Käännösalan asiantuntijat KAJ ry

puh. 050 576 2553

 

 

 

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry on taide- ja kulttuurialalla työskentelevien ja alalle opiskelevien ammattijärjestö. Käännösalan asiantuntijat KAJ ry on monikielisen viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö. KAJ ry edustaa mm. kääntäjiä ja tulkkeja. TAKU ry edustaa taide- ja kulttuurialan asiantuntemusta työelämän erityiskysymyksissä. TAKU ry ja KAJ ry ovat osa Akavaa ja Akavan Erityisaloja.

TAKU ry edustaa yli 3400 jäsentä ja se on suurin akavalainen kulttuurialan järjestö. KAJ ry:ssä on 2300 jäsentä.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs