Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hallitus ja valtio » Luonto-Liiton Siilin piikki -palkinto Metsähallitukselle liito-oravan elinympäristöjen hävittämisestä Kainuussa

Luonto-Liitto

Luonto-Liiton Siilin piikki -palkinto Metsähallitukselle liito-oravan elinympäristöjen hävittämisestä Kainuussa

Tiedote.
Julkaistu: 26.09.2016 klo 15:43
Julkaisija: Luonto-Liitto

Luonto-Liiton liittovaltuusto myönsi viikonloppuna kymmenennen Siilin piikki –palkinnon Metsähallituksen Metsätalous oy:n Pohjanmaa-Kainuun alueyksikölle. Palkinnon perusteena ovat vuosia jatkuneet liito-oravien elinpiirejä tuhoavat vanhojen metsien hakkuut Ylä-Kainuussa. Siilin piikki on symbolinen palkinto, joka myönnetään ympäristön kannalta arveluttavista puheista tai teoista. Siilin piikki -palkinto on myönnetty Mestähallitukselle kerran aikaisemminkin - vuonna 2012 kansallisomaisuuden myynnistä.

Metsähallitus on hakannut viimeisen kahden viikon aikana liito-oravan elinpiiriä Suomussalmen Leipimäellä. Paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen kesällä hakkuualueella tekemät liito-oravahavainnot oli toimitettu Metsähallituksen ja Kainuun ELY-keskuksen tietoon jo heinäkuussa, mutta niitä ei otettu huomioon eikä alueella koskaan tehty kunnollisia selvityksiä. Metsähallitus toteutti hakkuut vanhojen puutteellisten tietojen varassa. Lisää havaintoja toimitettiin hakkuiden alettua, mutta missään vaiheessa Metsähallitus ei suostunut keskeyttämään hakkuita, eikä ELY-keskus huolehtinut liito-oravan turvaamisesta. Liito-oravan jätöksiä löytyi jopa juuri avohakatulta alueelta.

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulailla kielletty. Havainnot Leipimäen hakkuualueen liito-oravista toimitettiin Kainuun ELY:lle, jota vaadittiin virallisella vireillepanoaloitteella keskeyttämään hakkuut ja varmistamaan liito-oravan turvaaminen. ELY antoi kuitenkin Metsähallituksen jatkaa hakkuitaan. Vastuu lain noudattamisesta on lain mukaan maanomistajalla, hakkuuoikeuden haltijalla ja hakkuiden toteuttajalla eli tässä tapauksessa valtion maita hallinnoivalla Metsähallituksella. Leipimäen hakkuista on tehty rikosilmoitus.

Leipimäen metsän puuston keski-ikä on yli 170-vuotta. Tämän kaltaiset vanhat kuusimetsät on riittämättömien suojelualueiden ulkopuolelta hakattu Kainuussa lähes loppuun. Kainuun ELY -keskuksen laajassa tarkastusraportissa vuonna 2013 todettiin, että Metsähallituksen hakkuut ovat lain vastaisesti hävittäneet kymmeniä liito-oravareviirejä Ylä-Kainuussa viime vuosina ja vaarantavat koko lajin säilymisen alueella. Tälläkin hetkellä Metsähallituksella on hakkuusuunnitelmia valmiina kymmenille tiedossa oleville liito-oravan elinpiireille.

”Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on maailmanlaajuisesti ilmastonmuutokseen verrattava katastrofi. Suomessa Metsähallitus hakkaa valtion mailla viimeisiä vanhoja metsiä ja hävittää samalla lailla suojellun eläimen viimeisiä elinpiirejä. StoraEnso tekee näistä Elias Lönnrotin runonkeruumatkojen aikaan syntyneistä puista sellua kertakäyttötuotteisiin. Näin lyhytnäköistäkö on se suomalainen biotalous, joka juhlapuheissa edistää kestävää kehitystä?” kysyy Luonto-Liiton liittovaltuuston puheenjohtaja Tuomo Lindholm.

Luonto-Liiton liittovaltuusto toivoo, että tulevaisuudessa se voisi vaihtelun vuoksi antaa Metsähallitukselle Siilin piikin sijasta Siilin peukku -palkinnon. Aiheeksi sopisi hyvin luontoarvojen huomiointi liito-orava-alueilla, jos Metsähallitus alkaisi viimein ottamaan lain noudattamisen vakavasti.

Lisätiedot:

- Tuomo Lindholm, liittovaltuuston puheenjohtaja, p. 050 5428903, tuomo.lindholm@luontoliitto.fi

- Lauri Kajander, metsävastaava, p. 045 1179 610, lauri.kajander@luontoliitto.fi

Linkkejä:

- Luonto-Liiton tiedote 21.9.2016: ”Metsähallitus jatkaa liito-oravan elinpiirin hävittämistä Suomussalmella – luonnonsuojelijat keskeyttivät hakkuut” - http://www.luontoliitto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/metsahallitus-jatkaa-liito-oravan-elinpiirin-havittamista-suomussalmella-2013-luonnonsuojelijat-keskeyttivat-hakkuut

- Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton tiedote 19.9.2016: ”Metsähallitus avohakkaa liito-oravien metsää – Luonnonsuojelijat vastustavat hakkuita maastossa” - http://www.luontoliitto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/metsahallitus-avohakkaa-liito-oravien-metsaa

- YLE 20.9.2016: ”Liito-orava jarruttaa hakkuita Suomussalmella – 'Jos liito-oravalle jää muutama puu, ei se auta'" - http://yle.fi/uutiset/liito-orava_jarruttaa_hakkuita_suomussalmella__jos_liito-oravalle_jaa_muutama_puu_ei_se_auta/9179653?origin=rss

Aiemmat Luonto-Liiton Siilin piikki -palkinnot:

2015: Suomen ympäristövihamieliselle nykyhallitukselle (luonnon ja ympäristön kannalta kestämättömistä päätöksistä ja linjauksista)
2014: Helsingin kaupunkisuunnittelijat ja päättäjät (rakentamissuunnitelmien kohdistamisesta kaupungin luontoalueille)
2013: Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen ja MMM (yhteiskunnan kokonaisedun unohtamisesta)
2012: Metsähallitus (valtion arvometsien myymisestä)
2011: Talvivaara ja Yara (ympäristövaikutusten vähättelystä ja härskistä vastuun pakoilusta)
2010: Vapo (viherpesusta)
2009: Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (luonnonsuojelun vastaisesta toiminnasta)
2008: Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (piittaamattomuudesta ympäristön tilaa kohtaan)
2007: Kesko ja SOK (osallistumisesta Fennovoima Oy:n ydinvoimalahankkeeseen)

 

--

Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö. 

www.luontoliitto.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs