Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hallitus ja valtio » Lohikiintiö pienenee edelleen Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella

Maa- ja metsätalousministeriö

Lohikiintiö pienenee edelleen Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella

Tiedote.
Julkaistu: 13.10.2014 klo 22:06
Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Luxemburg 13.10.2014

Maatalous- ja kalastusneuvosto päätti tänään Luxemburgissa vuoden 2015 kalastuskiintiöistä Itämerellä. Suomi on ratkaisun jälkeen Itämeren suurin kalastusvaltio kiintiöiden perusteella laskettuna.


Suomen esitysten mukaisesti Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohikiintiö pienenee 10 prosenttia. Samalla päätettiin pyytää tieteellistä neuvoa siitä, kuinka heikot lohikannat saataisiin elpymään. Ratkaisut varmistavat, että lohikannat voivat vahvistua edelleen. Suomenlahden lohikiintiö on ensi vuonna sama kuin tänä vuonna.


Vahvistuneiden silakkakantojen johdosta silakkakiintiöitä voitiin suurentaa. Silakkaa voidaan siten kalastaa keskeytyksettä Pohjanlahdella ja Saaristomerellä. Itämeren pääaltaalla ja Suomenlahden avomerellä silakan kalastusta joudutaan sen sijaan rajoittamaan, koska alueella saadaan silakankalastuksen yhteydessä saaliiksi paljon myös kilohailia, jonka kiintiö on huomattavasti silakkakiintiötä pienempi.


Neuvoston päätös perustuu Itämeren kalastusfoorumin (BALTFISH) jäsenvaltioiden valmistelemaan kompromissiin. Itämeren maat ovat tyytyväisiä BALTFISHin toimintaan ja toivovat, että yhteistyö jatkuu tiiviinä.


Kalastuskomissaari Maria Damanaki esitteli kokouksessa toimia, joihin komissio on valmis ryhtymään Venäjän asettaman kalatuotteiden tuontikiellon vaikutusten lieventämiseksi. Itämeren kiintiöpäätökseen on tämän vuoksi sisällytetty mahdollisuus siirtää silakka- ja kilohailikiintiöitä kalastusvuodelta 2014 kalastusvuodelle 2015 normaalia määrää (10 %) enemmän (25 %). Lisäksi komissio lupasi neuvotella jäsenvaltioiden kanssa asiaa koskevista tukijärjestelmistä ja ottaa huomioon, että yritykset eivät kyenneet ennakoimaan tuontikieltoa.

Kalastusmahdollisuudet Itämerellä vuonna 2015

Kalakanta ja EU:n kokonaiskiintiö (muutos%) / josta Suomen kiintiö

Pohjanlahden silakka 158 470 tonnia (+ 15 %) / 129 924 tonnia

Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden silakka 163 451 tonnia (+ 45 %) / 35 845 tonnia

Riianlahden silakka 38 780 tonnia (+ 26 %) / 0

Läntinen silakka 22 220 tonnia (+ 12 %) / 2 tonnia

Kilohaili213 581 tonnia (- 11 %) / 11 029 tonnia

Itäinen turska 51 429 tonnia (- 22 %) / 904 tonnia

Läntinen turska 15 900 tonnia (- 6,7 %) / 136 tonnia

Punakampela3 409 (+/- 0 %) / 0

Suomenlahden lohi 13 106 kpl (+/- 0 %) / 11 762 kpl

Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohi 95 928 kpl (- 10 %) / 24 787 kpl


Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kalatalousneuvos Risto Lampinen, p. +358 50 529 8023
neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, p. +358 40 039 2011

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs