Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hallitus ja valtio » Jari Varjo Suomen riistakeskuksen johtajaksi

Maa- ja metsätalousministeriö

Jari Varjo Suomen riistakeskuksen johtajaksi

Tiedote.
Julkaistu: 03.12.2015 klo 13:50
Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Hallitus on tänään nimittänyt maa- ja metsätaloustieteen tohtori Jari Varjon Suomen riistakeskuksen johtajaksi 1.2.2016 alkaen. Johtajan tehtävää haki määräaikaan mennessä 33 hakijaa. Tehtävän nykyinen haltija Reijo Orava jää eläkkeelle tammikuussa.

Jari Varjo on Luonnonvarakeskuksen tutkimus- ja asiakkuusjohtaja ja johtoryhmän jäsen. Tätä ennen Varjo on toiminut mm. Metsäntutkimuslaitoksen Etelä-Suomen aluejohtajana, Vantaan toimintayksikön ja tutkimuskeskuksen johtajana sekä Metsäntutkimuslaitoksen kansainvälisen toiminnan johtajana. Lisäksi hän on työskennellyt Euroopan Unionin ja YK:n tehtävissä.

Suomen riistakeskus edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä. Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka aloitti toimintansa 1.3.2011. Riistakeskukseen yhdistettiin Metsästäjäin Keskusjärjestö ja riistanhoitopiirit.

Suomen riistakeskuksen johtajan tehtävänä on johtaa ja kehittää laitoksen operatiivista toimintaa, vastata toiminnan tuloksellisuudesta sekä huolehtia hallituksen käsittelemien asioiden valmistelusta ja päätösten täytäntöönpanosta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
osastopäällikkö Juha Niemelä, p. 0295 16 2009
neuvotteleva virkamies Sami Niemi, p. 0295 16 2391

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs