Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Energia » Tuulivoimaseminaari: Alueen asukkaiden hyväksyntä ensiarvoisen tärkeää tuulivoimahankkeille

Teknologiateollisuus ry

Tuulivoimaseminaari: Alueen asukkaiden hyväksyntä ensiarvoisen tärkeää tuulivoimahankkeille

Tiedote.
Julkaistu: 04.10.2011 klo 12:00
Julkaisija: Teknologiateollisuus ry

Tuulivoimarakentaminen on lähdössä käyntiin toden teolla myös Suomessa seuraavan parin vuoden aikana. Rakennushankkeiden kannalta on tärkeää, että tuulivoima-ala, viranomaiset ja sidosryhmät työskentelevät yhdessä tuulivoimarakentamisen esteiden poistamiseksi. Kaikkein tärkein asia yksittäisen tuulivoimahankkeen onnistumiselle on kuitenkin paikallisten ihmisten tuki.

Tuulivoima 2011 -seminaarissa Turussa kuultiin useita puheenvuoroja siitä, miten tuulivoiman teknologiakehitystä voidaan tukea ja kuinka tuulivoimahankkeiden edistämiseksi tarvitaan viranomaisten yhteistyötä. Seminaarin kansainvälisestä osuudesta vastasi Vattenfallin Tanskan edustaja Arne Rahbek, joka kertoi, millaisilla asioilla tuulivoiman yleistä hyväksyttävyyttä lisätään Tanskassa.

Rahbek korosti, että hankkeesta tiedottaminen alueen asukkaille jo varhaisessa vaiheessa ja asukkaiden mielipiteiden kuuleminen hankkeen vaihtoehtoja mietittäessä luovat pohjan hankkeen toteutumiselle. Tästä syystä projektin eri vaiheet on synkronoitava tiedotuksen kanssa – alueen asukkailla ja viranomaisille on oltava koko ajan hyvä käsitys siitä, mitä ollaan tekemässä ja missä vaiheessa hankkeessa ollaan menossa.

"On erittäin tärkeää, että asukkaat kuulevat uudesta hankkeesta yrityksen edustajilta eivätkä huhuina muilta ihmisiltä. Siksi otamme yhteyttä alueen asukkaisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa", Rahbek sanoo.

Rahbekin mukaan ensimmäiset asukaskyselyt tulisi tehdä jo siinä vaiheessa, kun on todettu, että hanke on taloudellisesti kannattava ja sen jatkosuunnittelu aloitetaan. Kyselyissä tiedustellaan asukkaiden mielipiteitä tuulivoimasta ja erityisesti käsillä olevasta hankkeesta. Tärkeää on myös selvittää, minkälaista lisätietoa asukkaat kaipaavat. Suomessa ihmisten kuuleminen ja hankkeesta ja sen vaikutuksista tiedottaminen aloitetaan viimeistään Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) -menettelyn aikana, mutta asukaskyselyitä voidaan toteuttaa aiemminkin.

Tiedossa on myös, että asukkaat niissä kunnissa, joissa jo on tuulivoimahankkeita, suhtautuvat positiivisemmin tuulivoimaan kuin niissä kunnissa, joissa tuulivoimaa ei vielä ole.

"Myös viranomaiset niissä kunnissa, joissa jo on tuulivoimaa, suhtautuvat uusiin hankkeisiin positiivisemmin kuin alueilla, joissa tuulivoimaa ei vielä ole", Suomen tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen kertoo.

Kaavoitus on erityisen merkityksellinen tuulivoimahankkeiden onnistumisen kannalta. Kaavoitukseenkin asukkaat pystyvät vaikuttamaan jo suunnitteluvaiheessa, ja he voivat olla mukana kehittämässä kuntansa elinvoimaisuutta. Tuulivoiman sijoittumisella on ratkaiseva merkitys myös sen taloudelliselle kannattavuudelle.

"Kaavoitus- ja YVA-prosessin kehittäminen joutuisammaksi ja ennakoitavammaksi on erittäin tärkeää Suomen tuulivoimatavoitteiden kannalta. Energiateollisuus ehdottaakin tähän toimialan, kuntien, aluehallinnon ja YM:n yhteistä projektia", Miia Wallén Energiateollisuus ry:stä toteaa.

Lisätietoja:

Energiateollisuus ry, Miia Wallén, puh. 050 329 7127 , miia.wallen(at)energia.fi

Suomen Tuulivoimayhdistys ry, Anni Mikkonen, puh. 040 771 6114, anni.mikkonen(at)tuulivoimayhdistys.fi

Teknologiateollisuus ry, Patrick Frostell, puh. 040 830 1640, patrick.frostell(at)teknologiateollisuus.fi

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs