Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Energia » Tuulivoima-ala tuomitsee pelottelun – Putkosen väitteillä ei tieteellistä pohjaa

Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Tuulivoima-ala tuomitsee pelottelun – Putkosen väitteillä ei tieteellistä pohjaa

Tiedote.
Julkaistu: 05.10.2016 klo 15:34
Julkaisija: Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Perussuomalaisten edustaja Matti Putkonen aikoo aloittaa omien sanojensa mukaan tuulivoimapakolais -projektin, ja esittää julkisuudessa absurdeja väitteitä tuulivoiman terveysvaikutuksista. Putkosen julkisuuteen nostamilla väitteillä ei ole mitään tieteellistä pohjaa.

Tuulivoimaloiden äänen vaikutusta lähiympäristöön on tutkittu laajasti jo pitkään ja uusia tutkimuksia tehdään. Tuulivoimalat tuottavat infraääntä siinä missä esim. tuuli, ukkonen, maanjäristykset ja tieliikenne, mutta sen äänenpainetaso jää tutkimusten mukaan selkeästi ihmisen kuulokynnyksen alle. Tähän asti tehtyjen tutkimusten mukaan infraäänellä voi olla terveysvaikutuksia vasta silloin, kun ääni muuttuu kuultavaksi.

”Tiedeyhteisö ei ole tähän päivään mennessä löytänyt mitään yhteyttä infraäänen ja oirehtimisen välillä. Sen sijaan internetistä löytyy helposti epätieteellistä materiaalia, joka ei ole luotettavaa. Putkonen jakaa nyt tätä tietoa lähdekritiikittömästi totuutena,” kommentoi Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen.

Tuulivoima-ala tuomitsee virheellisen tiedon jakamisen. ”Energia on elinehtomme, ilman sitä emme kylmässä Pohjolassa tule toimeen. Se, että suomalaisia tarkoituksella pelotellaan energiatuotannolla, on asiatonta ja tuomittavaa. Kritisoida toki saa, mutta ei huuhaalla,” Mikkonen jatkaa.

Pelottelu voi sairastuttaa

Moni tutkimus osoittaa, että väärään tietoon perustuva huoli ja pelko voivat olla haitallisia terveydelle. Tämä koskee myös tuulivoimaa: perusteettoman pelottelun aiheuttama huoli ja stressi voivat aiheuttaa terveyshaittoja. Oireet ovat tuolloin aitoja mutta syntymekanismi juontuu koettuun huoleen terveydestä. Tuulivoiman infraäänen kokemisesta tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että esimerkiksi tiedotusvälineissä tai internetissä jaettu tieto negatiivisista terveysvaikutuksista voi itsessään vaikuttaa lisäävästi oireiden kokemiseen, ja että infraäänestä saatu tieto ja ennakko-odotukset voivat ohjata oirekokemuksia ja mielialaa molempiin suuntiin. (Crichton ym. 2013.)

Myös valitukset tuulivoimasta ovat osoittautuneet yleisemmiksi niillä alueilla, joilla tuulivoiman vastaiset liikkeet ovat olleet aktiivisia. Australialaistutkimuksen (Chapman ym. 2013) mukaan äänestä tuli vain neljä valitusta puistoista, joissa tuulivoiman vastainen liike ei ollut aktiivinen. 90 % valituksista on tehty sen jälkeen, kun tuulivoiman vastaiset ryhmät aktivoituivat alueilla. Australiassa kartoitettiin kaikista maan 51:stä tuulipuistosta tulleet valitukset aikavälillä 1992 - 2012.

Tutkimusta on tehty myös Suomessa

Suomessa tuoreimman tieteellisen tutkimuksen tuulivoimaloiden äänen häiritsevyydestä ja oireiden kokemisesta toteutti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamana. Tutkimustulokset vahvistavat aiemmin saatua tietoa tuulivoimaloiden äänen vaikutuksista, sillä tulosten mukaan harva koki tuulivoimaloiden äänestä aiheutuvan häiriötä sisätiloissa tai nukkuessa. Äänen terveysvaikutuksia tarkasteltaessa häiritsevyyden arvioiminen nimenomaan sisätiloissa on erityisen tärkeää.

THL:n tutkimuksessa selvitettiin tuulivoiman infraäänen terveysvaikutuksiksi esitettyjen oireiden yleisyyttä yhdeksällä paikkakunnalla. Oireilun yleisyydessä ei ollut eroa eri etäisyysvyöhykkeiden välillä. Jos tuulivoimaloiden infraääni olisi syynä raportoituihin oireisiin, oireilun voisi odottaa olevan yleisintä lähimpänä tuulivoimaloita, jossa myös altistuminen on suurinta, tutkimusraportissa todetaan. THL:n tutkimustulosten mukaan tuulivoiman terveysvaikutuksista koettu huoli vaihtelee eri tuulivoima-alueilla ja oli paljon yleisempää kuin äänestä koettu häiritsevyys.

Asiaa tullaan tutkimaan lisää Suomessa, sillä THL jatkaa tuulivoimamelun terveys- ja hyvinvointivaikutuksiin liittyvää tutkimusta mm. mallintamalla kuultavaa ääntä ja mittaamalla sekä kuultavaa että infraääntä tuulivoima-alueilla. STY pitää hyvänä, että tutkimusta tehdään, sillä tutkittua tietoa tarvitaan uskomusten sijaan.

Tuulivoima-ala toivoo, että myös kuntien edustajat, virkamiehet ja yksityiset kansalaiset pyrkisivät käyttämään viranomaisten ja tutkijoiden tuottamaa tietoa arvioidessaan tuulivoimaan liittyviä kysymyksiä. Epäviralliset tahot tarjoavat yksipuolista ja usein virheellistä tietoa, joka voi aiheuttaa perusteetonta pelkoa ja ennakkoluuloja.

*******

Lähteet

Chapman, St George, Waller, Cakic. 2006. Spatio-temporal differences in the history of health and noise complaints about Australian wind farms: evidence for the psychogenic, “communicated disease” hypothesis. Lataa julkaisu täältä.

Crichton, Dodd, Schmid, Gamble & Petrie. 2013. Can Expectations Produce Symptoms From Infrasound Associated With Wind Turbines?  Lataa julkaisu täältä.

Crichton, Dodd, Schmid, Gamble, Cundy & Petrie. 2013. The Power of Positive and Negative Expectations to Influence Reported Symptoms and Mood During Exposure to Wind Farm Sound. Health Psychology. Lataa julkaisu täältä.

Turunen & Lanki. 2016. Meluhaittojen kokeminen ja oireilu yhdeksällä tuulivoima-alueella Suomessa. Lataa julkaisu täältä.

 

Lisätietoja

Anni Mikkonen

Toiminnanjohtaja

Suomen Tuulivoimayhdistys ry

040 771 6114

Tuulivoima - Puhdasta, turvallista, suomalaista.

Suomen Tuulivoimayhdistys ry (STY) on tuulivoima-alan edunvalvontajärjestö, joka kokoaa yhteen tuulivoima-alasta kiinnostuneita yksityishenkilöitä, yrityksiä ja muita tahoja. Vuonna 1988 perustettu yhdistys jakaa tietoa, ja tukee tuulivoima-alan kehitystä ja toimintaa Suomessa. STY:llä on yli 170 yritysjäsentä ja noin 200 henkilöjäsentä, joiden yhteinen tahtotila on edistää tuulivoimarakentamista. Yritysjäsenet edustavat lukuisia eri toimialoja.

STY:n verkkosivut

STY:n aineistopankki

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs