Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Energia » Puutuoteteollisuus ry:n kasvu jatkuu: kaksi uutta jäsentä

Puutuoteteollisuus ry

Puutuoteteollisuus ry:n kasvu jatkuu: kaksi uutta jäsentä

Tiedote.
Julkaistu: 12.02.2016 klo 09:15
Julkaisija: Puutuoteteollisuus ry

Suomalaisten puutuoteteollisuusyritysten edunvalvoja Puutuoteteollisuus ry on saanut kaksi uutta jäsentä, Lämpöpuuyhdistys ry:n sekä Puuteollisuusyrittäjät ry:n. Puuteollisuusyrittäjät ry:n jäsenet koostuvat huonekalu- ja puusepänteollisuuden yrityksistä ja Lämpöpuuyhdistyksen jäsenten tuotteisiin kuuluvat ThermoWood -prosessilla lämpömodifioidut puutuotteet ja ThermoWood -lämpömodifiointiteknologia.

Puutuoteteollisuus ry:n hallitus hyväksyi 11.2.2016 pidetyssä kokouksessa Lämpöpuuyhdistys ry:n sekä Puuteollisuusyrittäjät ry:n jäseniksi.

”Vuosi on käynnistynyt hienosti, kun saimme Lämpöpuuyhdistyksen ja Puuteollisuusyrittäjät osaksi yhteistä edunvalvontaa. Jäsenkunnan kasvun myötä pystymme entistä voimakkaammin vaikuttamaan määräys- ja lainsäädäntötyössä sekä tehostamaan toimintaa alan standardisointityössä ja tutkimuksessa,” Puutuoteteollisuus ry:n toimitusjohtaja Matti Mikkola toteaa.

Tavoitteena alan edunvalvonnan yhtenäistäminen

Puutuoteteollisuuden toimitusjohtajan Matti Mikkolan mukaan Puutuoteteollisuus haluaa yhtenäistää alan varsin hajanaista edunvalvontaa. Hän korostaa, että edunvalvonnan saaminen nykyistä tiiviimpiin käsiin helpottaa kaikkien alalla toimivien puutuotealan yrityksien liiketoimintaa.

”Lämpöpuun tuotantomäärien kasvun myötä oli varsin luontevaa, että myös Lämpöpuuyhdistys ry liittyi Puutuoteteollisuus ry:n jäseneksi. Jäsenyritystemme tuotteet päätyvät pääosin Suomen rajojen ulkopuolelle, mikä osaltaan lisää haasteita toimintaympäristössä ja tarvetta pitkäjänteiselle työlle t&k:n ja edunvalvonnan parissa. Yhteistyöllä pystymme tehokkaammin vastaamaan kohtaamiimme haasteisiin ”, kertoi Lämpöpuuyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Jukka Ala-Viikari.

”Puutuoteteollisuus ry:n jäsenyys mahdollistaa Puuteollisuusyrittäjät ry:n jäsenien paremman vaikuttamismahdollisuuden puutoimialaa koskevissa asioissa. Kun me yhdessä muodostamme puutoimialalle yhden vahvan tekijän, toimillamme saamme vaikuttavuutta koko alan parhaaksi,” kuvailee Puuteollisuusyrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Janne Liias.

”Puutuoteteollisuuden näkökulma tulee jatkossa huomioida entistä tiiviimmin biotalouteen liittyvissä päätöksissä. Tähtäämme turhien esteiden poistamiseen, joita tällä hetkellä vielä puutuotteiden käyttöönottamiseen liittyy. Meidän tehtävänä on myös aktiivisesti kertoa uusista puutuotteiden tuomista mahdollisuuksista kohti kestävää, uusiutuvaa ja ympäristöä säästävää tulevaisuutta”, Puutuoteteollisuuden toimitusjohtaja Mikkola muistuttaa.

 

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Matti Mikkola, Puutuoteteollisuus ry
puh. 040 829 4026, matti.mikkola@puutuoteteollisuus.fi

toiminnanjohtaja Jukka Ala-Viikari, Lämpöpuuyhdistys ry
puh. 0400 802 896, jukka.ala-viikari@thermowood.fi

toiminnanjohtaja Janne Liias, Puuteollisuusyrittäjät ry
puh. 0400 510 755, janne.liias@puuteollisuusyrittajat.fi

Puutuoteteollisuus ry on suomalaisten puutuoteteollisuusyritysten ja toimijoiden edunvalvoja ja yhteinen ääni. Palvelemme puutuoteteollisuutta edistämällä alan kasvua, kilpailukykyä, uudistumista ja eurooppalaista yhteistyötä. Puutuoteteollisuus on kiinteä osa metsäteollisuutta ja biotalouden ydintä. Tuotteet valmistetaan uusituvasta raaka-aineesta ja ne ovat kierrätettäviä sekä edistävät ympäristön ja ihmisten hyvinvointia. Puutuoteteollisuus työllistää Suomessa noin 30 000 henkilöä. Toimialan viennin arvo vuonna 2014 oli noin 2,5 miljardia euroa. www.puutuoteteollisuus.fi

Lämpöpuuyhdistys ry on perustettu vuonna 2000. Yhdistyksen tavoitteena on ThermoWood -tuotteiden käytön yleinen edistäminen. ThermoWood -tavaramerkin käyttöoikeus on ainoastaan Lämpöpuuyhdistys ry:n jäsenillä, jotka tuotteen käytön edistämiseksi tekevät yhteistyötä mm. tuoteluokituksessa, laadunvalvonnassa ja tutkimuksessa. www.thermowood.fi

Puuteollisuusyrittäjät ry on Suomen johtava huonekalu-, rakennuspuusepän- ja puusepänteollisuuden edunvalvoja, jonka tehtävänä on edistää kotimaisen puusepäntyön tunnettuutta Suomessa ja ulkomailla sekä lisätä kiinnostusta ja arvostusta alaa kohtaan. www.puuteollisuusyrittajat.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs