Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Energia » Mediakutsu 13.1 klo. 13.00 – Märynummen tuulivoima-alueen asukastutkimustulosten julkaisutilaisuus

Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Mediakutsu 13.1 klo. 13.00 – Märynummen tuulivoima-alueen asukastutkimustulosten julkaisutilaisuus

Kutsu.
Julkaistu: 11.01.2016 klo 08:00
Julkaisija: Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Häiritseekö tuulivoima Salon Märynummella - miten lähiasukkaat suhtautuvat esimerkiksi maisemassa ja alueella tapahtuneisiin muutoksiin?

Tuulivoiman vaikutuksia on tutkittu nyt yhteensä kolmella eri paikkakunnalla Suomessa. Työterveyslaitoksen (TTL) Märynummen tuulivoima-alueella toteuttaman asukastutkimuksen tulokset julkaistaan Halikon virastotalolla keskiviikkona 13.1 klo. 13.00.

Tutkimuksen tuloksista on kertomassa Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija ja meluntorjunnan dosentti Valtteri Hongisto. Tilaisuudessa puheenvuoron pitää myös Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen.

Vastaava asukastutkimus on tehty myös Porin Peittoon ja Iin Olhavan tuulivoima-alueilla vuonna 2015. Kaikki tutkimukset on toteuttanut Työterveyslaitos ja rahoittanut TuuliWatti Oy. Kaikkien kolmen tuulivoima-alueen tulosaineistoja hyödynnetään Tekesin rahoittamassa julkisessa Anojanssi -tutkimusprojektissa. Aiempien tutkimusten tulokset löydät täältä. Uudet tutkimustulokset julkaistaan tilaisuudessa.

Aika: 13.1.2016 klo. 13.00

Paikka: Halikon virastotalo, alakerran kokoushuone (Hornintie 2-4, Halikko)

Tervetuloa!

 

Lisätiedot:

Tiedottaja Anna Tiihonen, Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Puh. 040 7700 332, anna.tiihonen@tuulivoimayhdistys.fi

Tuulivoima - Puhdasta, turvallista, suomalaista.

Suomen Tuulivoimayhdistys ry (STY) on tuulivoima-alan edunvalvontajärjestö, joka kokoaa yhteen tuulivoima-alasta kiinnostuneita yksityishenkilöitä, yrityksiä ja muita tahoja. Vuonna 1988 perustettu yhdistys jakaa tietoa, ja tukee tuulivoima-alan kehitystä ja toimintaa Suomessa. STY:llä on yli 170 yritysjäsentä ja noin 200 henkilöjäsentä, joiden yhteinen tahtotila on edistää tuulivoimarakentamista. Yritysjäsenet edustavat lukuisia eri toimialoja.

STY:n verkkosivut

STY:n aineistopankki

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs