Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Energia » Joutsenet lensivät runoiksi ja tarinoiksi kirjoituskilpailussa

Elenia

Joutsenet lensivät runoiksi ja tarinoiksi kirjoituskilpailussa

Tiedote.
Julkaistu: 03.12.2015 klo 10:14
Julkaisija: Elenia

BirdLife Suomen ja sähköverkkoyhtiö Elenian järjestämä joutsenaiheinen kirjoituskilpailu innosti luonnonystäviä kertomaan kansallislintumme herättämistä tunteista ja ajatuksista. Kolmeen eri sarjaan lähetettiin yhteensä yli 200 kilpailutyötä.

Kirjoita joutsenet lentoon -kilpailussa oli kolme sarjaa. Suosituimmaksi osoittautuneen runosarjan voittajaksi valittiin yli sadan työn joukosta oriveteläisen Marita Seppälän runo. Vapaamuotoisten tekstien parhaana palkittiin rovaniemeläisen Pirjo Maijalan Joutsenet, surulintuni. Haastavimmaksi osoittautuneen, korkeintaan 160 merkin mittaisen twiitti- tai tekstiviestisarjan voitti turkulainen Vilja Siitonen.

Kilpailutöitä arvioivat runoilija Heli Laaksonen, tietokirjailija Kaarina Davis sekä Linnut-lehden päätoimittaja Jan Södersved BirdLife Suomesta ja viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas Eleniasta.

Tuomariston mukaan kirjoituksista kumpusi laulujoutseneen liittyvää symboliikkaa, salaperäisyyttä ja ylväyttä. Joutsenet saivat kirjoittajat tuntemaan kaipuuta, haikeutta ja iloa. Moni muistaa jopa tarkat päivämäärät ja kellonajat, jolloin on nähnyt joutsenet. Laulujoutsenet ovat monille rakkaita sielunlintuja, jotka rytmittävät vuodenkiertoa ja tuovat iloa keväällä ja haikeutta syystalvella.

Runosarjan voittajasta tuomaristo oli yksimielinen. ”Voisko enä tiiviimmin kirjotta: kokonaine maisema, tunnelma, lajimääritys, elämänhetki kahreksal sanal. Ristorasamaine, visuaaline, oivallise oivaltava – vähä humoristinenki runo”, luonnehti Heli Laaksonen voittajarunoa.

Vapaamuotoisten tekstien sarjan voittanutta työtä Kaarina Davis arvioi näin: ”Koskettava kertomus muistuttaa laulujoutsenten ja luonnon lohduttavasta voimasta, joka auttaa käsittelemään vaikeitakin tunteita ja luo toivoa”.

”Twiitti- tai tekstiviestisarjan voittaneessa työssä elämä on kaunis, kun sitä katselee laulujoutsenen ja rakkauden perspektiivistä”, jatkaa Kaarina Davis.

Kaikki palkitut työt ovat luettavissa BirdLife Suomen ja Elenian verkkosivuilta. 

Kaikki palkitut tekstit
http://www.birdlife.fi/tiedotteet/kirjoituskilpailu
http://www.elenia.fi/yritys/birdlife

LISÄTIETOJA
tiedottaja Jan Södersved, p. 040 5555 393, BirdLife Suomi ry, www.birdlife.fi
viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas, p. 040 5624 335, Elenia Oy, www.elenia.fi

HUOM.

Liitteenä kuva Elenian sähköverkon lintupallotetuista kohteista, tilanne kesäkuu 2016. 
Asennuksia tehty tämän jälkeen lisää. 

VOITTAJAT

Twiitti tai tekstiviesti
1. Vilja Siitonen, Turku
2. Mari Saavalainen, Siilinjärvi
3. Marita Kantola, Turku

Runot
1. Marita Seppälä, Orivesi
2. Sinikka Inkeroinen-Huhta, Raisio
3. Mia Rönkä, Naantali

kunniamaininnat
Toivo Heikkinen, Padasjoki
Olli Ilmanen, Kokkola
Metti Löfberg, Tampere
Ritva Palonen, Turku

Vapaamuotoiset tekstit
1. Pirjo Maijala, Saarenkylä
2. Satu Rakkolainen-Sossa, Espoo
3. Marko Leppänen, Helsinki

Kunniamaininnat
Leena Riihimäki, Tampere
Henri Väkeväinen, Lappeenranta

Laulujoutsen BirdLife Suomen verkkosivuilla: http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/laulujoutsen.shtml

Palkinnot voittajille
1. palkinto: 200 euron lahjakortti BirdLife Suomen Lintuvarusteeseen
2. palkinto: 100 euron lahjakortti Lintuvarusteeseen
3. palkinto: 50 euron lahjakortti Lintuvarusteeseen
Kunniamaininnan saaneille lähetetään kirjapalkintoja.

Liitetiedostot

Kansallislintu suojelussa yhteistyönä BirdLifen kanssa

Jotta kansallislintumme laulujoutsenet säästyisivät törmäämästä sähköjohtoihin, Elenia asentaa jatkuvasti uusiin kohteisiin lintupalloja sähköjohtoihin. Kaupunkien ja taajamien ulkopuolella valtaosa sähköverkosta on ilmajohtoina, jotka voivat olla turman paikka joutsenten lentoon nousu- ja laskupaikoilla. Lintupallot ovat toimiva keino suojella joutsenia törmäyksiltä. 

Vuosia jatkunut yhteistyö lintuharrastajien ja paikallisten asukkaiden kanssa on nostanut lintupallojen määrän verkkoalueellamme jo kahteen tuhanteen. Kaikkiaan Elenia on asentanut lintupalloja yli 200 kohteeseen Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Elenian saadessa tiedon riskipaikasta yhtiö selvittää miten pallot parhaiten vähentävät lintujen riskiä törmätä sähköjohtoon. Asennustyöt tehdään jännitetyönä, eikä työstä aiheudu keskeytystä sähkönjakeluun. Lintupallot asennetaan sähköverkkoon noin 10 - 20 metrin välein. Asennus on vaativaa ammattityötä ja siksi asennussään pitää olla hyvä turvallisuuden takaamiseksi.  

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs