Savon Voimalla on käynnissä hanke, jossa Savon Voiman Iisalmen voimalaitoksen ja kaukolämpöverkoston toimintaa kehitetään energiatehokkaammaksi dataa ja tekoälyä hyödyntävän ohjelmiston avulla. Hankkeen ohjelmisto on määrä ottaa käyttöön syksyllä 2023.
Savon Voima ja Ensense aloittivat syksyllä 2022 yhteistyön Savon Voiman Iisalmen voimalaitoksen kaukolämpöjärjestelmän energiatehokkuuden parantamiseksi. Hankkeessa Ensensen toimittama ohjelmisto käyttää voimalaitoksen ja kaukolämpöverkoston toiminnasta saatavaa dataa ja säädataa, ja ohjaa näin tekoälyn avulla toimintaa entistä energiatehokkaammaksi. Kokonaisuudessa huomioidaan myös kaukolämpöasiakkaiden muuttuvat tarpeet.
”Perusidea on, että kaukolämmön tuotanto suhteutetaan mahdollisimman hyvin kulutukseen. Hankkeelle tavoitellaan usean prosentin parannusta Iisalmen kaukolämpöjärjestelmän energiatehokkuuteen. Jatkossa ohjelmisto auttaa varautumaan oikein kylmiin pakkasiin entistä paremmin ja verkkoon voidaan kerätä lämpöä etukäteen kulutushuippuja varten. Tällöin öljyllä toimivia varalämpökeskuksia tarvitaan vähemmän”, kertoo Savon Voiman hankkeen kehitysinsinööri Janne Sisso.
Laadukas ja pitkäaikainen data mahdollistaa tekoälyn hyödyntämisen
Käytännössä optimoinnilla tarkoitetaan kaukolämpöverkoston veden menolämpötilan muokkausta eri vuorokauden aikojen mukaan. Hankkeessa tavoitteena on optimoida kaukolämpöverkkoon menevän veden lämpötila niin, että asiakkaiden tarvitsema lämpö toimitetaan oikea-aikaisesti, jolloin vähennetään samalla verkon lämpöhäviöitä. Myös voimalaitokselle palautuvan veden lämpötilaa halutaan saada matalammaksi, jotta voimalaitoksen savukaasuista hukkalämpöä talteen ottavan savukaasupesurin toimintaa saadaan tehostettua. Optimointipalvelun avulla on myös mahdollista ohjata lämmön ja sähkön yhteistuotantoa niin, että sähköntuotantoa lisätään kovan kysynnän ajankohtina. Onnistuneen optimoinnin taustalla on laadukas ja monipuolinen data, jota Savon Voiman voimalaitoksilla on kerätty pitkään.
”Ohjelmistomme käyttää perinteisen ulkolämpötilaan perustuvan ohjauksen sijaan monipuolista dataa hyödyntävää tekoälyä. Ohjaava analytiikka huomioi sääennusteiden lisäksi muun muassa kaukolämpöverkon lämmöntarpeen ja käytöksen pitkältä ajalta sekä tuotannon rajoitukset. Suuri määrä hyvälaatuista dataa lämmöntuotannosta, -jakelusta ja -kulutuksesta sekä säätilasta parantaa toimintaa”, kertoo Ensensen teknologiasta vastaava Joel Turunen.
Hankkeen optimointityöt toteutetaan kevään 2023 aikana ja ohjelmisto otetaan käyttöön täysimääräisesti ensi syksynä lämmityskauden alkaessa. Optimointihanke toteutetaan ESCO-mallissa, jossa palveluntarjoaja Ensense toteuttaa energiatehokkuutta parantavat toimet ja antaa takuun syntyvästä säästöstä. Hankkeen valmistumisen jälkeen yhteistyö jatkuu kuukausisopimuksella. Sopimus on monivuotinen.
Lisätietoja:
Janne Sisso, kehitysinsinööri, Savon Voima, [email protected], +358 44 723 7195
Joel Turunen, projektipäällikkö, Ensense, [email protected], +358 40 827 8977
Savon Voima on monipuolisia energiapalveluita tarjoava energiakonserni ja Itä-Suomen tunnetuin energia-alan brändi. Konsernin omistaa kokonaan Savon Energiaholding Oy, jonka omistajia ovat toimialueen 20 kuntaa. Konsernin liiketoimintaa ovat sähkönsiirto, sähköntuotanto ja kaukolämpö sekä energia-alan toimijoille tarjottavat asiakaspalvelut. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2021 noin 229 miljoonaa euroa ja henkilöstöä konsernissa on noin 210.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1