Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Energia » Bongaa joutsen kameralla

Elenia

Bongaa joutsen kameralla

Tiedote.
Julkaistu: 06.05.2013 klo 09:00
Julkaisija: Elenia

BirdLife Suomi ja Elenia hakevat kilpailulla puhuttelevia joutsenkuvia

BirdLife Suomi ja sähköverkkoyhtiö Elenia järjestävät joutsenaiheisen valokuvakisan. Bongaa joutsen kameralla -kilpailuun voi lähettää kuvia syyskuun loppuun saakka.

”Haemme kauniita, puhuttelevia tai muuten mielenkiintoisia kuvia laulu- ja kyhmyjoutsenista. Koko kansan ja perheen kisaan ovat kaikki tervetulleita mukaan. Tärkeintä on kiinnostus luontoon joutsenten siivittämänä”, toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa BirdLife Suomesta kannustaa mukaan kisaan.

Joutsenten kevätmuutto on päättymäisillään, ja linnut aloittelevat pian pesintäänsä Suomen pohjoisosissakin. Kun kisa-aika päättyy, joutsenten syysmuutto on alkamassa.

Jotta joutsenilla olisi turvallinen muuttomatka, Elenian verkkoalueella Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla pitkälti toistasataa joutsenten suosimaa kohdetta on merkitty ilmajohtoihin kiinnitetyin varoituspalloin. Lintupallot ovat osoittautuneet hyväksi keinoksi varjella joutsenia törmäyksiltä. Sähköverkon maakaapelointi tuo luonnon ja lintujen kannalta pysyvän ratkaisun tähän riskiin. 

”Yhdessä BirdLife Suomen kanssa pidämme parempaa huolta näistä uljaista linnuista. Toivomme, että kuvauskisa sytyttää ihmisiä liikkumaan luonnossa lintujen parissa”, kertoo Elenian viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas .

Kilpailun voittajille on luvassa arvokkaita palkintoja, ja 10 parasta kuvaajaa saavat oman nimikkokohteen, johon Elenia asentaa lintujen suojaksi lintupallot sähköverkkoon. Nämä kohteet tulivat esiin viime marraskuussa BirdLife Suomen ja Elenian Joutsenbongaus-tapahtumassa. Lisäksi Elenia ja BirdLife Suomi teettävät parhaista kuvista postikortteja.

Voittajakuvien valinnan tekevät lintuharrastaja Pirkka-Pekka Petelius, luontokuvaaja Juha Laaksonen ja toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa BirdLife Suomesta sekä asiakasjohtaja Ville Sihvola ja viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas Eleniasta.

Kilpailukuvat voi lähettää viimeistään 30.9.2013 osoitteella kuvaajoutsen@elenia.fi . Tarkemmat ohjeet kisasta löytyvät osoitteista www.elenia.fi tai www.birdlife.fi .

Lisätietoa
Toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa, BirdLife Suomi 040 5476 175

Viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas, Elenia Oy puh. 040 562 4335

Palkinnot voittajille
I palkinto: Canon EOS 60D runko- ja objektiivipaketti, arvo 998 euroa
I palkinto: 500 euron lahjakortti BirdLife Suomen omistamaan Lintuvarusteeseen.
III palkinto: 300 euron lahjakortti Lintuvarusteeseen Lisätietoja: www.birdlife.fi/lintuvaruste .
Muiden osallistujien kesken arvotaan 5 kpl 100 euron lahjakorttia Lintuvarusteeseen.

Kilpailun säännöt

  • Kuvauksen yhteydessä ei saa millään tavoin häiritä joutsenten elämää, erityisesti pesintää.
  • Kilpailu on avoin kaikille halukkaille. Järjestäjien työntekijät ja kisan tuomarit perheineen eivät voi osallistua kilpailuun.
  • Kuvan, max. 2 kuvaa / osallistuja, pitää olla kuvattu Suomessa 1.5.2013.-30.9.2013.
  • Liitä kuvan mukaan seuraavat tiedot:
    Kuvan nimi
    Kuvaajan nimi, ikä ja yhteystiedot, erityisesti puhelinnumero
    Kuvaus paikasta, jossa kuva on otettu
    Kuvan ottamisen päivämäärä ja vuorokauden aika
    Lyhyt tarina kuvaustilanteesta
  • Elenia ja BirdLife Suomi saavat käyttää kuvia omissa julkaisuissaan, postikorteissa sekä kilpailusta uutisoitaessa ilman erillistä taloudellista korvausta.
  • Kuvien mahdollisen julkaisun yhteydessä mainitaan aina kuvaajan nimi sekä Bongaa joutsen kameralla -kilpailu.
  • Kuvatiedoston maksimikoko on 2 Mb.
  • Kuvan voi myös lähettää paperiversiona osoitteella: Elenia / Bongaa joutsen kameralla, PL 2, 33901 Tampere.

Elenia Oy palvelee 410 000 kotitalous-, yritys- ja yhteiskunta-asiakasta Pohjois-Uudellamaalla, Päijät-ja Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Huolehdimme sähköverkon toimivuudesta ja uudistamisesta. Rakennamme sähköverkkoa ja -liittymiä kumppaniyhtiöittemme kanssa. Mittaamme asiakkaidemme sähkönkulutuksen ja toimitamme energiatiedot sähkönmyyjille. Olemme edelläkävijä älykkään sähköverkkopalvelun kehittäjänä. Tavoitteemme on edistää Suomen sähkömarkkinoiden toimintaa ja varmistaa sähköntoimitus kaikissa olosuhteissa.

Elenia Lämpö Oy tarjoaa asiakkaidensa tarpeisiin ympäristömyönteisiä, vaivattomia ja kilpailukykyisiä lämmitysratkaisuja. Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä sekä myymme ja jakelemme kaukolämpöä ja maakaasua. Varmistaaksemme asiakkaillemme luotettavan lämmön toimituksen uudistamme ja ylläpidämme verkostojamme sekä tuotantolaitoksiamme säännöllisesti. Kehitämme toimintaamme kasvattamalla edelleen kotimaisten polttoaineiden osuutta tuotannossamme ja parantamalla energiatehokkuuttamme. Toiminta-alueemme ovat Häme, Keski-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa ja Heinola.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs