Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Avustukset ja vapaaehtoistyö » Viikko 25 aloitetaan hyvänteolla

Markkinointitoimisto OFRD Oy

Viikko 25 aloitetaan hyvänteolla

Tiedote.
Julkaistu: 12.06.2015 klo 13:37
Julkaisija: Markkinointitoimisto OFRD Oy

Markkinointitoimisto OFRD Oy lahjoittaa toistasataa henkilötyötuntia hyväntekoon. Yritys jalkauttaa viikon 25 maanantain, tiistain ja keskiviikon aikana useita kymmeniä työntekijöitä eri paikkakunnilla sijaitseviin vanhainkoteihin ja palvelukeskuksiin sekä Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeen hyväksi Helsingissä. 

 

Mistä kaikki alkoi?

Suuren projektin yllättävän ja myöhäisen peruuntumisen myötä työntekijöiltämme peruuntui huomattava määrä työvuoroja. Peruuntumisen myötä lähdimme heti miettimään saisimmeko vuorot täytettyä toisella asiakasprojektilla, mutta aikataulullisista syistä se ei valitettavasti ollut mahdollista. Halusimme kuitenkin ehdottomasti huolehtia työntekijöistämme ja korvata peruuntuneet työvuorot heille jollakin tapaa.
 

Mistä idea hyväntekoon?

Mietimme erilaisia tapoja korvata ainakin osa työvuoroista ja päivän polttavien aiheiden myötä heräsi ajatus hyväntekemisestä. Erilaisten kohteiden joukosta meillä nousivat yhtenäisesti esille vanhusten ja lasten hyvinvointi. Valinta osoittautui hyvin pian oikeaksi, sillä otettuamme yhteyttä eri puolilla Suomea sijaitseviin kohteisiin, oltiin niissä erittäin vastaanottavaisia ideallemme.

Mikä hienointa, työntekijämme suhtautuivat asiaan äärimmäisen positiivisesti ja ottivat idean innolla vastaan. Ensi viikolla (viikko 25) työntekijämme viettävät aikaa vanhainkotien asukkaiden kanssa kahdeksalla eri paikkakunnalla ja osallistuvat myös Uuden Lastensairaalan talkoisiin.
 

Haaste:

Tempauksen myötä haluamme myös haastaa ja kannustaa muita yrityksiä sekä yksityishenkilöitä tekemään hyvää. Perinteisten lahjoitusten lisäksi hyvää voi tehdä monella muullakin tavalla. Pienistä teoista syntyy suuria asioita ja kukin taho voi miettiä omille voimavaroilleen ja tilanteeseen sopivimman tavan: työporukan talkoopäivä, yksinäiselle seuran pitäminen tai vaikka roskien kerääminen tienvarresta.

Tempaustamme voi seurata hashtageilla #hyvänteossa ja #OFRDtekeehyvää. Toivottavasti haasteen ja kannustuksen myötä innostamme myös muita mukaan ja näemme runsaasti yrityksiä ja yksityisiä ihmisiä mukana #hyvänteossa.

  

Lisätietoja:

Karri Ruuskanen, toimitusjohtaja

Markkinointitoimisto OFRD Oy

karri.ruuskanen@ofrd.fi, +358504097752

Markkinointitoimisto OFRD Oy on vuonna 2009 perustettu koko Suomen laajuisesti toimiva tapahtuma- ja aktivointimarkkinointiyritys. 

www.ofrd.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs