Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Avustukset ja vapaaehtoistyö » Vapaaehtoistyötä Unescon maailmanperintökohteessa

Suomenlinna

Vapaaehtoistyötä Unescon maailmanperintökohteessa

Tiedote.
Julkaistu: 10.08.2015 klo 07:00
Julkaisija: Suomenlinna

Suomenlinnassa on parhaillaan käynnissä kansainvälinen vapaaehtoistyöleiri. 16 kulttuuriperinnön suojelusta kiinnostunutta nuorta työskentelee kahden viikon ajan linnoituksen kunnossapitoon ja esittelyyn liittyvissä tehtävissä. Leiriläiset tutustuvat Suomenlinnan kestävyyden kannalta tärkeisiin aiheisiin, kuten kävijähallintaan, kulttuuriympäristön ekologiseen kestävyyteen sekä Suomenlinnan asukkaiden ja työntekijöiden arkeen.

Osallistujat ovat 19-25-vuotiaita ja tulevat kahdeksasta eri maasta, aina Japanista saakka. Vastaavia leirejä järjestetään tänä vuonna 34 maassa ympäri maailmaa. Leirien tarkoituksena on levittää tietoa maailmanperinnöstä ja tarjota nuorille mahdollisuuksia itse osallistua maailmanperinnön säilyttämiseen.

Yksi leiriläisistä on serbialainen, vastikään arkkitehdiksi valmistunut Ivona Pajic, 25. Ivona on osallistunut erilaisille työleireille aiemminkin. -Halusin tulla leirille juuri Suomeen luonnon ja miellyttävän ilmaston vuoksi. Ihailen myös suomalaista arkkitehtuuria. Suomalaiset rakennukset on rakennettu ihmisille, ei koreilemaan ulkokuorellaan.

Ivona on kiinnostunut maailmanperintöön liittyvistä kysymyksistä ja ehtinyt leirin ensimmäisen viikon aikana jo rakastua Suomenlinnaan. -Olemme tutustuneet Suomenlinnan ja Suomen historiaan, oppineet suomalaisesta kulttuurista ja tehneet maisemanhoitotöitä linnoituksessa.

Leirin järjestävät Suomenlinnan hoitokunta ja Allianssin nuorisovaihto yhteistyökumppaneidensa kanssa ja se jatkuu Suomenlinnassa perjantaihin 14.8. saakka.

Lisätietoja Suomenlinnan leiristä:
Petteri Takkula, kehittämispäällikkö, Suomenlinnan hoitokunta (petteri.takkula@suomenlinna.fi, puh. 0295 338 387)

Lisätietoja kansainvälisistä vapaaehtoistyöleireistä Unescon maailmanperintökohteissa: http://whc.unesco.org/en/whvolunteers/

Liitteenä olevat kuvat: Suomenlinnan hoitokunta/Arttu Kokkonen

Liitetiedostot

Suomenlinna on historiallinen merilinnoitus ja Unescon maailmanperintökohde. Linnoitus on Suomen suosituimpia matkailukohteita, jossa vierailee vuosittain yli 800 000 kävijää. Suomenlinna on myös Helsingin kaupunginosa, jossa asuu noin 800 helsinkiläistä.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs