Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Avustukset ja vapaaehtoistyö » Ulkomaanapu rakentaa Haitiin kymmenen koulua – ainutlaatuinen yhteistyö kehityspankin kanssa alkoi

Kirkon Ulkomaanapu

Ulkomaanapu rakentaa Haitiin kymmenen koulua – ainutlaatuinen yhteistyö kehityspankin kanssa alkoi

Tiedote.
Julkaistu: 27.05.2014 klo 12:28
Julkaisija: Kirkon Ulkomaanapu

Kirkon Ulkomaanapu rakentaa Haitiin kymmenen koulua yhteistyössä Latinalaisen Amerikan kehityspankin (Inter American Development Bank) kanssa. Kehityspankki tukee Haitia koulutusjärjestelmän kokonaisuudistuksessa, ja mukana rahoittajana on myös Suomen ulkoministeriö. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin kuusi miljoonaa euroa.

 

Ulkomaanapu aloittaa koulujen rakentamisen tämän vuoden aikana. Koulujen on tarkoitus valmistua loppuvuodesta 2015 ja ne rakennetaan Haitin viranomaisten osoittamiin paikkoihin.

 

”Hanke on ainutlaatuinen, koska mukana ovat kehityspankki, valtion toimija sekä kansalaisjärjestö Kirkon Ulkomaanapu. On harvinaista, että kehityspankki tekee yhteistyötä kansalaisjärjestön kanssa”, sanoo Ulkomaanavun kansainvälisen ohjelman johtaja Tomi Järvinen.

 

”Useimmiten kehityspankki rahoittaa ainoastaan valtion toimijoita. Toivomme, että vastaava yhteistyö jatkuu myös muiden kehityspankkien kanssa”, Järvinen sanoo.

 

Vuoden 2010 maanjäristyksessä lähes puolet Haitin kouluista tuhoutui tai vaurioitui. Maan opetusjärjestelmä on yhä kriisissä. Hallituksen tavoite on tarjota kaikille maksuton peruskoulutus sekä saada 1,6 miljoonaa lasta takaisin kouluun vuoteen 2016 mennessä.

 

Haitin koulutusjärjestelmässä on useita ongelmia. Jopa 400 000 lasta on jäänyt peruskoulutuksen ulkopuolelle. Yli 80 prosenttia kouluista on yksityisiä ja niiden koulumaksut voivat viedä jopa 40 prosenttia vähätuloisten perheiden tuloista. Ongelma on myös opetuksen kehno laatu ja opettajien koulutuksen puute.

 

”Haluamme vaikuttaa siihen, että haitilaiset lapset ja nuoret voivat saada peruskoulutusta. Olemme kehittämässä myös opetuksen laatua ja opettajien kouluttamista. Koulutus on yksi Ulkomaanavun strategisista painopisteistä”, Tomi Järvinen sanoo.

 

Koulujen rakentamiseen liittyvä yhteistyösopimus allekirjoitettiin toukokuussa. Sen allekirjoittivat Kirkon Ulkomaanavun Haitin alue-edustaja Uluc Baslanti, Haitin valtion talous- ja sosiaalituen säätiön FAESin Klaus Eberwein sekä opetusministeri Nesmy Manigat.

 

Lisätietoja:
Tomi Järvinen, kansainvälisen ohjelman johtaja, puh: 040 641 8209
Eeva Suhonen, tiedottaja, puh: 0400 103 286

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja. Se kuuluu kirkollisten avustusjärjestöjen kansainväliseen kattojärjestöön ACT-allianssiin.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs