Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Avustukset ja vapaaehtoistyö » Ruoka-apuseminaarissa tarjottiin ylijäämäruoasta tuunattua ruokaa

Arkea

Ruoka-apuseminaarissa tarjottiin ylijäämäruoasta tuunattua ruokaa

Tiedote.
Julkaistu: 28.04.2016 klo 09:26
Julkaisija: Arkea

Luonnonvarakeskus Luke järjesti ruoka-aputoiminnan kehittämiseen liittyvän seminaarin Turussa keskiviikkona 27.4. Työpajojen ja keskustelutilaisuuden tavoitteena oli ruoka-aputoiminnan kehittäminen. Arkean ruokapalvelut oli suunnitellut tilaisuuteen hävikkilounaan, joka perustuu alkuviikolla eri kohteissa tarjottuihin ruokiin. Tarjolla oli siis eri kohteista kerättyä ruokaa, josta oli jalostettu uusi ateria.

Pääruoaksi 40 seminaariin osallistujalle valmistettiin kasvislasagnette henkilöstöravintoloista ylijääneestä kasviswokista ja intialaisesta kasvishöystöstä. Muu hävikkiruoka kerättiin Runosmäen ravintokeskuksesta.

– Tämä oli todella mielenkiintoinen haaste. Oli hauskaa suunnitella, miten tuunata ylijääneestä ruoasta uudet ateriat, kertoo Arkean palvelujohtaja Paula Juvonen.

Arkeassa ruoan valmistuksessa syntynyt hävikki pyritään minimoimaan valmistamalla ruokaa juuri tarvittava määrä. Sairaala- ja hoivalaitoksissa, päiväkodeissa sekä alakouluissa menekin ennustaminen on helpompaa kuin yläkouluissa ja lukioissa sekä henkilöstöravintoloissa, joissa ruoan menekin arviointi tuottaa enemmän haasteita.

– Tuorein esimerkki tästä on se, että alun perin hävikkiateria, piti valmistaa maanantain ruokalistalla kouluissa olleesta vaaleasta broilerikastikkeesta ja intialaisesta kasviscurrystä, kertoo Juvonen.

Yleisesti ottaen hävikkiruoan käyttöä on vaikea ennakkoon suunnitella, sillä valmistus tähtää siihen, että ruokaa ei jäisi. Toisaalta kun ruokaa jää, määrä on niin pieni, että sitä on vaikea hyödyntää. Arkea ja Turun Katulähetys ry ovat tehneet hedelmällistä yhteistyötä ylijäämäruoan jakamisesta toukokuusta 2014 alkaen. Yhdistys järjestää ylijäämäruoan jakelun Eviran ruoka-apuohjeen mukaisesti ja jakaa ruoan eteenpäin maksutta.

Seminaaria varten tuunatut ateriat:

Aamupala
Kahvi/tee
Sämpylät tiistain kevytateriakeitosta (fenkoli-purjo-perunasosekeitto)
Porkkanalevite maanantain lämpimistä vihanneksista (rakuunaporkkanat +tuorejuusto)
Juures-perunarieskat tiistain juures-perunasoseesta
Lisäksi tarjolla tuoreita vihanneksia

Lounas
Salaattipöytä
Kasvislasagnette henkilöstöravintoloiden kasviswokista ja intialaisesta kasvishöystöstä
Juomat, leipä, levitteet    
Kahvi ja kesäkurpitsakakku tiistain lounaalta jääneestä kesäkurpitsaraasteesta

Lisätiedot:
palvelujohtaja Paula Juvonen, 044 907 5900

Arkea Oy tuottaa ruoka-, siivous-, kiinteistönhoito- ja turvallisuuspalveluja Lounais-Suomen suurimpana alan yrityksenä ja työnantajana. Olemme 1100 työntekijän voimin läsnä asiakkaamme arjessa. Toimimme yli 300 rakennuksessa, 500 000 neliössä, 3 miljoonassa tilakuutiossa ja valmistamme päivittäin 45 000 ateriaa. Kannamme vastuun asiakkaistamme ja ympäristöstä sekä tiedostamme eettisen ja yhteiskunnallisen vastuumme.

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs