Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Avustukset ja vapaaehtoistyö » Plan juhlii rekisteröimättömien lasten syntymäpäivää – ja järjestön 75. syntymäpäivää

Plan Suomi Säätiö

Plan juhlii rekisteröimättömien lasten syntymäpäivää – ja järjestön 75. syntymäpäivää

Artikkeli.
Julkaistu: 16.03.2012 klo 12:04
Julkaisija: Plan Suomi Säätiö

Mankkaanpuron koulun kolmasluokkalaiset skypettävät juhlan kunniaksi tansanialaisen Plan-kummityttönsä kanssa. Tervetuloa seuraamaan skype-syntymäpäiviä 20.3.!

Kehitysyhteistyöjärjestö Plan täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Järjestö, jonka englantilainen toimittaja perusti 1937 Espanjan sisällissodan lapsiuhrien auttamiseksi, on kasvanut yhdeksi maailman suurimmista lapsikeskeisistä kehitysyhteistyöjärjestöistä. Plan juhlii tiistaina 20.3. syntymäpäiviään ympäri maailmaa – myös Suomessa.

Juhlapäivä on samalla ”maailman lasten suurin syntymäpäivä”. Plan muistuttaa, että vaikka jokaisella lapsella on oikeus syntymäpäivään, käytännössä miljoonat lapset ovat vailla syntymätodistusta. Joka vuosi noin 51 miljoonaa vauvaa jää rekisteröimättä. Ilman syntymätodistusta lasta ei ole virallisesti olemassa, mikä vaikeuttaa muun muassa kouluun pääsyä ja terveyspalveluiden saamista. Rekisteröimätön lapsi on altis hyväksikäytölle ja ihmiskaupalle.

– Kun vietämme syntymäpäivättömien lasten syntymäpäivää, juhlistamme kaikkien lasten ihmisarvoa ja yhtäläisiä oikeuksia. Samalla haluamme innostaa ihmisiä toimimaan niiden puolesta, sanoo Plan Suomen kotimaan työn johtaja Hanna Nurmi.

Plan Suomi juhlii kutsumalla toimistolleen espoolaisen Mankkaanpuron koulun kolmannen luokan. Mankkaanpuron koululla on Tansaniassa Plan-kummityttö Rehama. Juhlapäivänä kolmasluokkalaiset saavat suoran skype-yhteyden Rehamaan ja tämän kouluun. Näin suomalaiset ja tansanialaiset lapset voivat juhlia yhdessä. Rehaman koulussa ei ole tietokoneluokkaa, mutta Plan on järjestänyt lapsille nettikamerayhteyden.

– Planin työn ydin on aina ollut lasten oikeuksien ja koulutuksen edistäminen, joten haluamme juhlia nimenomaan koululaisten kanssa. Kansainvälistä syntymäpäiväjuhlaa on tavalla tai toisella viettämässä 75 000 lasta eri puolilta maailmaa. Lapset ovat päässeet itse vaikuttamaan, millä tavalla haluavat juhlia, Hanna Nurmi kertoo.

Planin 75. juhlavuosi näkyy erilaisina tapahtumina ja kampanjoina koko vuoden. Juhlavuoden kattoteemana on kehitysmaiden tyttöjen laadukkaan koulutuksen edistäminen.

Tiedotusvälineiden edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan suomalaisten ja tansanialaisten koululaisten yhteistä skype-juhlaa ti 20.3. klo 12 Plan Suomen toimistolle (Kumpulantie 3, Helsinki).

Ilmoittautumiset: Plan Suomen tiedottaja Iida Riekko, p. 040 825 0252, iida.riekko@plan.fi

Lisätietoa ja haastattelupyynnöt:

Plan Suomen kotimaan työn johtaja Hanna Nurmi, p. 045 657 5655, hanna.nurmi@plan.fi

Plan Suomen audiovisuaalinen tuottaja Jani Toom, p. 09 6869 8045, jani.toom@plan.fi

www.plan.fi

Plan on kehitysyhteistyöjärjestö, joka parantaa kehitysmaiden lasten elämänlaatua pysyvästi. Planin työn pääasiallisia rahoittajia ovat yksityiset, kummitoiminnassa mukana olevat ihmiset. Tärkeitä rahoittajia ovat myös ulkoasiainministeriö sekä yritykset. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton Plan perustettiin 1937, ja Suomessa toiminta alkoi 1998. Plan toimii yhteensä 68 maassa. Lisätietoja: www.plan.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs