Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Avustukset ja vapaaehtoistyö » Koko ketjuun on panostettava rintasyövän seulonnassa

Syöpäjärjestöt

Koko ketjuun on panostettava rintasyövän seulonnassa

Tiedote.
Julkaistu: 21.04.2016 klo 13:47
Julkaisija: Syöpäjärjestöt

Julkisuudessa on kerrottu, että Valvira on tutkinut Suomen Radiologikeskus Oy:n toimintaa, koska sen tekemissä rintasyöpäseulonnoissa on ollut epäselvyyksiä. Suomen Syöpärekisteri on tutkinut Valviran pyynnöstä yrityksen hoitamien kuntien seulontatietoja vuosilta 2012– 2014.

- Suomen Syöpärekisterin joukkotarkastusrekisteristä puuttuu osa Suomen Radiologikeskuksen hoitamien  rintasyöpäseulontojen  tiedoista vuodelta 2013.  Näitä kuntia on noin kuusikymmentä.

- Silloin kun kattavat tiedot seulonnasta puuttuvat, tietoja ei voida julkaista, kertoo seulontatoimintojen päällikkö Tytti Sarkeala Suomen Syöpärekisteristä. Ei myöskään voida arvioida, onko tehdyistä seulonnoista ollut  hyötyä.

- Osa tiedoista on saatu rekisteriin, ja niiden perusteella jatkotutkimuksiin oli lähetetty vähemmän naisia kuin muualla, Sarkeala kuvailee.

Tapauksen todelliset vaikutukset pystytään arvioimaan vasta vuosien päästä, kun nähdään miten kuolleisuus rintasyöpään kehittyy.

 

Kilpailuttaminen riski seulontojen laadulle

Kun vastuu seulontojen järjestämisestä on nykyään yksittäisellä kunnalla, tilanne on vaikea.

-  Pahimmassa tapauksessa seulonta kilpailutetaan joka vuosi taloudellisten paineiden keskellä, ja useimmiten valitaan hinnaltaan halvin toimija, Sarkeala kuvailee.

-  Vastuu toiminnan laadusta kuuluu aina kunnalle, joka on järjestämisvastuussa ja valitsee seulontaa toteuttavan tahon.

Seulonta on itse asiassa pitkä ketju toimintoja, joiden kaikkien on oltava kunnossa. Vaarana on että kilpailutusta tehdään seulonnan eri osioille eikä ketjun kokonaisuus ole hallinnassa. Ketjuun kuuluu, että oikeat ihmiset kutsutaan seulontaan oikeaan aikaan, tehdään laadukas mammografiatesti, testin tulkinta on ammattitaitoisesti toteutettu, jatkotutkimukseen  kutsutaan  riittävän nopeasti ja jatkotutkimuksen jälkeen  ohjataan hoitoon ne, joilla epäillään syöpää.

Ketjun oleellinen osa on tietojen rekisteröinti valtakunnallisesti. Seulontaa tekevän yrityksen vastuulla on tietojen toimittaminen syöpärekisteriin ja yhteenvedon toimittaminen järjestämisvastuussa olevalle kunnalle.  Suomen syöpärekisteri seuraa seulonnan toteutumista kunnissa ja tuottaa vuosittain valtakunnalliset seulontatilastot. 

 

Lisätiedot:

Suomen syöpärekisteri

Seulontatoimintojen päällikkö Tytti Sarkeala, 050 411 4238

Johtaja Nea Malila, 050 305 5730

Tiedottaja Maarit Rautio 040 5491003

Syöpäjärjestöt on Suomen suurimpia kansanterveysjärjestöjä, jolla on yli 120 000 jäsentä.

Syöpäjärjestöihin kuuluvat:

Suomen Syöpäyhdistys ry ja sen jäsenjärjestöt: 
12 alueellista syöpäyhdistystä 
6 valtakunnallista potilasjärjestöä 
Suomen Syöpärekisteri ja sen osana Joukkotarkastusrekisteri 
Syöpäsäätiö 

Syöpäjärjestöt tukee ja kuntouttaa syöpää sairastavia ja heidän läheisiään, tiedottaa syöpää ehkäisevistä ja terveyttä edistävistä asioista, pitää yllä rekisteriä syöpätaudeista ja joukkotarkastuksista ja myöntää varoja syöpätautien tieteelliseen tutkimukseen.

www.syöpäjärjestöt.fi
www.kaikkisyövästä.fi
www.ilmansyöpää.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs