Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Avustukset ja vapaaehtoistyö » Kirkon Ulkomaanavulta 50 000 euroa Pakistanin tulva-alueille

Kirkon Ulkomaanapu

Kirkon Ulkomaanavulta 50 000 euroa Pakistanin tulva-alueille

Tiedote.
Julkaistu: 16.09.2011 klo 08:45
Julkaisija: Kirkon Ulkomaanapu

Rankat monsuunisateet ovat aiheuttaneet laajaa tuhoa Etelä-Pakistaniin kuuluvassa Sindhin maakunnassa. Noin 200 ihmistä on menehtynyt ja tulvien arvioidaan vaikeuttavan jopa 5 miljoonan ihmisen elämää.  Kirkon Ulkomaanapu on myöntänyt katastrofirahastostaan 50 000 euroa tulvista kärsineiden ihmisten auttamiseen.

Tulvat ovat tuhonneet koteja, satoja ja karjaa, katkaisseet sähköjä ja jättäneet teitä ja rautateitä veden alle. Alue on tiheästi asuttua. Kotinsa jättäneet ihmiset ovat kerääntyneet kouluille, virastorakennuksiin ja itse kyhättyihin suojiin. Ruoka on loppumassa monin paikoin ja saastunut tulvavesi lisää tartuntatautien riskiä. Katkenneet yhteydet vaikeuttavat hätäavun toimittamista.

Monet tulvista kärsineet ovat vasta toipumassa viimevuotisista, Pakistanin historian pahimmista tulvista, jotka jättivät kodittomiksi neljä miljoonaa pakistanilaista.

Pakistanin tulva-alueille tarvitaan nyt välittömänä hätä-apuna ruokaa, puhdasta vettä, telttoja, hygieniatarvikkeita ja moskiittoverkkoja. Kirkon Ulkomaanavun tuki kanavoidaan perille kirkollisten kehitys- ja humanitaaristen järjestöjen kansainvälisen kattojärjestön ACT-allianssin kautta.  

”Pakistanin tulvatilanne on jäänyt muiden maailman katastrofien varjoon eikä ole juurikaan näkynyt tiedotusvälineissä. Tilanne alueella on kuitenkin kriittinen ja pahenee entisestään ellei apua saada pikaisesti perille”, humanitaarisen avun koordinaattori Zara Järvinen sanoo.  

Pakistanin tulva-alueiden ihmisiä voi tukea lahjoittamalla Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon, keräystili Nordea 157230-500504, viitenumero 1106.
 
Lisätietoja:
humanitaarisen avun koordinaattori Zara Järvinen, p. 040 536 0900
tiedottaja Ulla Kärki, p. 050 576 7948

 

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs