Metsähallitus ennallistaa suojelualueilla metsätalouden muuttamia metsiä. Kesällä 2016 pyritään ennallistamistarkoituksessa polttamaan noin 13 ha:n kokoinen metsäala Siikalatvan kunnassa Temmesjoen ja Ilmolanojan välisellä alueella. Ennallistamiseksi kutsutaan toimenpiteitä, joiden tavoitteina on joko käynnistää luontotyypin palautuminen luonnontilaiseksi tai nopeuttaa hitaasti tapahtuvaa luonnontilaistumista.
Poltettavat kuviot ovat pääosin mäntyvaltaisia metsiä, joissa puuston ikä vaihtelee 25-100 vuoteen. Veneneva-Pelsolle on laadittu vuosina 2005 ja 2009 metsien ennallistamissuunnitelmia. Seuraavien 50 vuoden aikana alueella on tarkoitus polttaa kaikkiaan noin 165 ha metsää, joista on jo poltettu noin 33 ha aiempina vuosina. Veneneva-Pelso kuuluu yhdessä Kansanneva-Kurkineva-Muurainsuon ja Törmäsenrimpi-Kolkannevan kanssa valtakunnallisiin palojatkumoalueisiin. Palojatkumoalueiden on tarkoitus turvata palojen alueellinen ja ajallinen jatkuvuus paloista riippuvaisten ja niistä hyötyvien lajien säilyttämiseksi.
Suojelualueen sisällä olevat metsät ovat olleet ennen suojelua pitkään metsätalouskäytössä. Niiden luonnonsuojeluarvoja pyritään ennallistamis- ja luonnonhoitotoimin parantamaan.
Veneneva-Pelson ennallistamistoimet ovat osa METSO-ohjelman eli Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman 2008-2016 toteutusta ja Paahde-Lifen, Light & Fire LIFE (LIFE13/NAT/FI/000096), toteutusta.
Lisätietoja:
Taustatietoa metsien ennallistamispoltoista
Suojelualueiden metsien ennallistamispolttojen tavoitteena on palauttaa tuli ja sen ekologiset vaikutukset suomalaisiin metsiin. Metsäpalo tuottaa elinympäristöjä palolajistolle, lisää kuolleen ja hiiltyneen puun määrää, vaikuttaa elävien puiden puuaineksen laatuun sekä monipuolistaa metsikön puustorakennetta.
Tuli luonnonsuojelun renkinä
Luonnonsuojelualueiden ensisijainen tehtävä on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Yli 70 prosenttia Etelä-Suomen suojelualueiden metsistä on ollut talousmetsiä ennen suojelualueen perustamista, joten myös suojelualueiden metsät ovat monin paikoin köyhtyneet talouskäytön aiheuttamien muutosten vuoksi. Vaikka talouskäytössä olleessa metsässä ei enää suojelun jälkeen tehdä metsänhoidollisia toimenpiteitä, sen palautuminen luonnonmetsäksi kestää vuosikymmeniä.
Metsäpalot ovat olleet olennainen osa suomalaisen metsäluonnon kiertokulkua. Nykyään tehokas palontorjunta on poistanut laajat metsäpalot Suomen metsistä lähes täysin. Palojen vähenemisen seurauksena myös palosta riippuvainen lajisto on taantunut. Metsien poltto on tehokas kangasmetsien monimuotoisuuden palauttamis- ja lisäämismenetelmä.
Miten metsän polttaminen parantaa suojelualueen monimuotoisuutta?
Luontaisten metsäpalojen voimakkuus vaihtelee paljon. Voimakkaat palot luovat avoimia, runsaslahopuustoisia elinympäristöjä, jotka nykyisin puuttuvat metsistämme lähes tyystin. Heikommat pintapalot tuottavat metsään jonkin verran lahopuuta välittömästi palon jälkeen, mutta myös vuosien viiveellä. Ennallistamispoltoissa on tavoitteena että 25–75 prosenttia puustosta jää henkiin palon jälkeen. Lahopuuta ja hiiltynyttä puuta tarvitseville lajeille on kuitenkin eduksi, jos suuriakin puita kuolee palon seurauksena.
Sammalikon palaminen ja puuston paikoittainen kuoleminen helpottavat puiden taimettumista, jolloin puuston monipuolisuus lisääntyy ja lehti¬puuston tilavuus kasvaa. Metsäpalot myös edistävät hitaasti lahoavien kelojen syntymistä, kun palossa vaurioituneet männyt säilyvät elossa, mutta niiden puolustus aktivoituu ja kasvu hidastuu joksikin aikaa, jolloin puusta tulee tiheäsyistä ja pihkaista. Tällaisista puista aikanaan syntyvillä keloilla elää niiden kaaduttua monia erittäin uhanalaisia ja erikoistuneita kääpälajeja, kuten kalkkikääpä ja lutikkakääpä.
Palaneen metsän asukkaita
Suomessa esiintyy noin 40 metsäpaloista riippuvaista hyönteislajia, joista kovakuoriaisia on noin puolet. Valtaosa palolajeista elää lahoavalla puulla. Elintavat ovat moninaiset: toukat voivat elää vasta kuolleiden puiden kuoren alla (esim. kulokauniainen), toukat voivat olla riippuvaisia jostain palaneella puulla elävästä sienilajista (esim. isokelokärsäkäs) tai ne voivat saalistaa muiden lajien toukkia (esim. kulokurekiitäjäinen). Palosta riippuvaisten lajien lisäksi esimerkiksi kovakuoriaisissa on kymmeniä paloja suosivia lajeja, jotka eivät suoranaisesti vaadi metsäpaloja mutta esiintyvät merkittävän runsaina palaneilla alueilla. Kovakuoriaisten runsastumisesta hyötyvät puolestaan mm. tikat.
Myös useat kääpälajit hyötyvät paloista ja poltoista, mutta kääpälajistossa vaikutukset näkyvät vasta vuosien ja vuosikymmenten kuluttua palosta. Monet aarniometsille tyypilliset kääpälajit, esimerkiksi rusokantokääpä, saattavat ilmestyä paahteisillekin runsaslahopuustoisille palopaikoille. Läpimitaltaan suurimmat rungot ovat yleensä kääville tärkeimpiä, mutta avoimella palopaikalla myös pieniläpimittaiset rungot ja kannot voivat tarjota kasvualustan esimerkiksi uhanalaiselle salokäävälle.
Poltossa huomioitavaa
Ennallistettavat metsät poltetaan ”pystyyn” eli puustoineen. Metsää voidaan polttaa hallitusti vain tietynlaisissa olosuhteissa: kun metsän pohja on riittävän – mutta ei liian – kuiva ja tuulen suunta ja voimakkuus ovat otolliset. Polttoon sopivia päiviä on yleensä vain muutama kesässä.
Huolellisella suunnittelulla ja ennakko¬valmisteluilla varmistetaan polton tur¬vallinen toteutus sekä minimoidaan polttokohteen eliöstölle aiheutuvat mahdolliset haitat. Polttamalla ennallistettavat pinta-alat ovat niin pieniä, ettei niistä yleensä ole haittaa tavallisten metsälajien esiintymiselle edes paikallisesti, saati valtakunnallisesti. Lajistolle koituvat hyödyt ovat huomattavasti haittoja suuremmat.
Metsähallituksen luontopalvelut suojelee ja hoitaa alkuperäistä ja uhanalaista suomalaista luontoa sekä tuottaa luonnossa liikkujille retkeilypalveluja. Vastuullamme ovat maamme kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut valtion suojelualueet, pohjoiset erämaa-alueet sekä Metsähallituksen eräasiat.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1