Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Mekö vihreitä? Ympäristöystävällisyys ei juuri paina autonvalinnassa

Trafi

Mekö vihreitä? Ympäristöystävällisyys ei juuri paina autonvalinnassa

Tiedote.
Julkaistu: 10.10.2012 klo 10:10
Julkaisija: Trafi

Ympäristöasioiden arvostus ei ole kasvanut vuosien myötä autonvalinnassa. Tämä on nähtävissä Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin seurantatutkimuksesta, jolla on selvitetty autoilijoiden ympäristöasenteita vuodesta 2007.

Vuosittain kolmen tärkeimmän autonvalintatekijän joukkoon ympäristöystävällisyyden on nostanut vain noin neljännes tutkimukseen vastanneista. Huolestuttavaa on, että niiden osuus, jotka ilmoittavat, ettei ympäristöystävällisyys vaikuttanut heidän valintaansa lainkaan, on kasvanut jatkuvasti. Tänä vuonnä näin vastasi jo lähes 40 %.

Myöskään turvallisuus ei paina ykkösenä vaakakupissa; sen nosti kolmen tärkeimmän tekijän joukkoon vain neljännes kyselyyn vastanneista. Lähes viidennekselle turvallisuus ei painanut ollenkaan autonvalinnassa.

Tärkein auton valintaan vaikuttava tekijä on edelleen auton hinta.

Teot ja asenteet eivät kohtaa

Tutkimuksesta selviää kuitenkin, että autoilijat olisivat periaatteessa valmiimpia ympäristöystävällisempään autoiluun. Useat ovat periaatteessa valmiita hankkimaan vähäpäästöisen auton, mutta käytännön autokaupoissa tämä ei toteudu riittävästi.

Ympäristöystävällisyyden nimissä autoilusta ei olla valmiita maksamaan enempää esim. autoilun ympäristöveron muodossa. Myöskään yksityisautoilun vähentämistä tai joukkoliikenteen käytön lisäämistä ei katsota varteenotettaviksi vaihtoehdoiksi.

Tutkimuksessa kysyttiin myös kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä vastaajat olettivat ympäristöystävällisen perheauton päästävän. Puolet vastanneista arvioi määräksi alle 150 g/km. Lähes puolet vastaajista ei osannut ottaa kantaa kysymykseen. EU:n tavoitteena on, että uuden auton keskimääräiset hiilidioksidipäästöt olisivat 130 g/km vuonna 2015 ja 95 g/km vuonna 2020.

Polttoaineen kipuraja noussut 2,70 euroon – tarkasta autosi kulutustiedot helposti netistä

Polttoaineen ns. kipuraja eli se polttoaineen litrahinta, joka alkaisi vaikuttaa ajomäärään alentavasti, on kasvanut jatkuvasti. Uusimman tutkimuksen mukaan se oli 2,70 euroa litralta, kun vuonna 2007 kipuraja oli 2,24 euroa litralta.

Polttoaineen kulutuksen kolmen tärkeimmän asian joukkoon autonvalinnassa nosti lähes 40 % vastaajista. Tutkimuksessa tuli myös ilmi, että yli 70 % haluaisi polttoaineen kulutuksen selvemmin esiin mainonnassa.

”Tässä onkin mielenkiintoinen ristiriita, sillä auton päästöthän ovat suorassa suhteessa sen polttoaineen kulutukseen. Mitä vähemmän kulutat, sitä vähemmän päästät”, toteaa Trafin ympäristöasioiden johtava asiantuntija Katja Lohko-Soner: ”Rahanäkökulmasta vähän polttoainetta käyttävän auton valitsija tekee samalla myös ympäristöteon. Ympäristötiedon lisäämiselle autonvalinnan kohdalla onkin varmasti tilausta.”

Trafin EkoTrafi-palvelusta www.trafi.fi/ekotrafi on saatavilla kaikkien uusien autojen polttoaineen kulutustiedot sekä verotus- ja päästötiedot. Trafilla on myös vuonna 2001 tai sen jälkeen käyttöönotetuille, käytetyille autoille oma palvelunsa, josta saa rekisterinumerolla vastaavat tiedot osoitteessa http://www.trafi.fi/tieliikenne/ekoautoilu/kaytetyn_henkiloauton_energiamerkki.

Tutkimus ympäristöystävällisestä autoilusta 2012 –kyselytutkimukseen vastasi 1 378 henkilöä. Tutkimuksen virhemarginaali on 2,6 prosenttiyksikköä. Tutkimuksen on tehnyt Kati Valta TNS Gallup Oy:stä ja se on luettavissa kokonaisuudessaan Trafin sivuilla osoitteessa www.trafi.fi/julkaisut2012.

 

Lisätietoja

asiantuntija Erno Aholammi, puh. 020 618 5460, erno.aholammi(at)trafi.fi
johtava asiantuntija Katja Lohko-Soner, puh. 020 618 6077, katja.lohko-soner(at)trafi.fi

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kehittää aktiivisesti liikennejärjestelmän turvallisuutta, edistää liikenteen ympäristöystävällisyyttä ja vastaa liikennejärjestelmän viranomaistehtävistä. www.trafi.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs