Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Metalliteollisuus » Suomen Rahapaja mukana Ruotsin kolikkouudistuksessa

Suomen Rahapaja Oy

Suomen Rahapaja mukana Ruotsin kolikkouudistuksessa

Tiedote.
Julkaistu: 12.09.2012 klo 13:51
Julkaisija: Suomen Rahapaja Oy

Ruotsin uudet kolikot julkistettiin

Ruotsin keskuspankki on julkistanut uusien kolikkojensa ulkoasun. Vuonna 2016 lokakuussa saavat yhden, kahden ja viiden kruunun kolikot uuden ulkoasun. Kymmenen kruunun kolikko säilyttää nykyisen ulkomuotonsa.

Suomen Rahapaja sai vuonna 2011 tehtäväkseen ottaa vastaan ehdotuksia Ruotsin uusien kolikkojen ulkoasusta. Ehdotuksia tuli viisi kuuluisilta ruotsalaisilta muotoilijoilta. Keskuspankin valtuusto teki päätöksen kolikkojen taiteellisista lähtökohdista, ja esitteli Ruotsin uusien kolikkojen muotoilun tiedotustilaisuudessa.

Uusiin kolikoihin pääsee tutustumaan Ruotsin keskuspankin sivustolta www.riksbanken.se. Kaikkiin kilpailuun osallistuneisiin ehdotuksiin voi tutustua syksyn aikana Tukholmassa Myntkabinetissa.

”Ruotsin keskuspankki on yksi maailman edistyksellisimmistä keskuspankeista rahahuoltoon liittyvissä kysymyksissä. Meille oli ilo ja kunnia tehdä jälleen yhteistyötä heidän kanssaan”, sanoo toimitusjohtaja Paul Gustafsson Suomen Rahapajasta.

Lisätietoa:

Suomen Rahapaja

Viestintä

+ 358 50 5764 535

laura.helle@mint.fi

 

Suomen Rahapaja Oy on euroalueen vahvin rahapaja, joka omistaa sataprosenttisesti Saxonia Eurocoin GmbH:n Saksassa ja puolet Det Norske Myntverketistä Norjassa. Suomen Rahapaja suunnittelee, markkinoi ja lyö rahaa. Yhtiön omistaa Suomen valtio. Suomen Rahapaja valmistaa metallisia käyttörahoja, juhla- ja erikoisrahoja ja rahasarjoja. Vuonna 2012 Suomen Rahapaja julkistaa yhdeksän uutta juhlarahaa ja kaksi erikoisrahaa. Suomalaisilla on mahdollisuus tutustua kolikoiden valmistamiseen tiedekeskus Heurekassa Kolikon tie -näyttelyssä. Lisää tietoa vuoden 2012 tapahtumista www.suomenrahapaja.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs