Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Media » Samsungin ja SOS-Lapsikylän tuottama näyttely Joensuun Taitokortteliin: VIIKKO LAPSEN SILMIN KERTOO HUOSTAAN- OTETTUJEN LASTEN ILON AIHEISTA

Samsungin ja SOS-Lapsikylän tuottama näyttely Joensuun Taitokortteliin: VIIKKO LAPSEN SILMIN KERTOO HUOSTAAN- OTETTUJEN LASTEN ILON AIHEISTA

Tiedote.
Julkaistu: 15.10.2012 klo 09:30
Julkaisija: OSG Viestintä Oy

Joensuun Taitokorttelissa aukeaa 16.10. SOS-Lapsikylän ja Samsungin tuottama valokuvanäyttely Viikko lapsen silmin, jonka taideteoksista vastaavat SOS-lapsikylien pikkukuvaajat. Lähes 30 lasta on kuvannut viikon ajan päivittäin omia onnellisuuden aiheitaan.

Joensuun keskustassa sijaitsevassa Taitokorttelissa voi tutustua 16.10–10.11. välisenä aikana SOS-lapsikylissä asuvien, huostaan otettujen lapsien valokuviin. Näyttelyn tekemiseen osallistui 30 iältään 7–15-vuotiasta lasta, joita pyydettiin viikon ajan ikuistamaan heille iloa tuottavia asioita.

Näyttely syntyi Samsungin aloitteesta ja on osa Samsungin ja SOS-Lapsikylän välistä yhteistyötä.

– Samsungille on tärkeää, että taloudellisen tuen ja tavaroiden lisäksi kylien lapset saavat uusia kokemuksia, oppia ja elämyksiä yhteistyömme kautta. Vieraillessamme SOS-lapsikylissä ymmärsimme, että meillä on paljon opittavaa kylien lapsilta ja heidän elämänilostaan. Viikko lapsen silmin -projektin kautta SOS-lapsikylien lapsilla on tilaisuus tulla nähdyksi, ja meillä muilla oppia heidän kokemuksistaan ja ajatuksistaan, Samsungin markkinointipäällikkö Eva Carrero kertoo.

Näyttelyn on koostanut tunnevalokuvaukseen erikoistunut, Isossa-Britanniassa valokuvataidetta opiskellut Annuska Dal Maso. Projektissa hyödynnettiin Dal Mason kehittämää Tunteet kuvaksi -menetelmää, jossa autetaan ryhmiä yhdessä ja erikseen muuttamaan tunteensa kuviksi.

– Kontiolahdella syntyneenä ja eläneenä on hienoa, että tämä näyttely saapuu nyt myös kotikonnuilleni ihailtavaksi. Minulle tämä on ollut ikimuistoinen projekti, sillä moni osallistuneista lapsista löysi valokuvauksen kautta itselleen uuden tavan ilmaista itseään, Dal Maso kertoo.

 

Koskettavia ja kosketettavia kuvia

Uutta tekniikka ja multimediaa hyödyntävä näyttely on aiemmin vieraillut Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Näyttelyn kuvissa on vaikuttavia ja iloisia tunnelmia muun muassa lasten leikeistä, luonnosta ja harrastuksista. Perinteisten valokuvien lisäksi kuviin on mahdollisuus tutustua myös erilaisten näyttöjen ja taulutietokoneiden avustuksella. 

– Vaikka lapset eivät itse kuvissa näykään, niin projektin aikana meille oli tärkeää tarjota heille mahdollisuus jakaa kokemuksiaan ja tehdä itsensä näkyviksi taiteen kautta. Jos kokemuksiaan ei pääse jakamaan, lapsi voi helposti jäädä siihen luuloon, että tapahtumat ovat irrallisia, vain juuri hänelle tapahtuvia. Tällöin helposti kokee olevansa yksin tunteidensa kanssa. Kun tarinoita jaetaan, niistä tulee osa elämää, Dal Maso toteaa

– Näin uutisen aikoinaan näyttelystä ja olin heti yhteydessä järjestäjiin, jotta Annuskan ohjaama näyttely saataisiin esille myös meille. Tunnen Annuskan jo ihan pienestä lapsesta saakka ja hän on tällä alueella monelle tuttu henkilö. Meille on tulossa Lasten- ja perheentalo Taitokortteliin ensi vuonna, ja tämä näyttely sopii siitäkin syystä erinomaisesti meille, Taitokorttelin toiminnanjohtaja Petra Karjalainen iloitsee.

SOS-Lapsikylä on vuodesta 1962 Suomessa toiminut lastensuojelun palveluita tarjoava yhdistys. SOS-Lapsikylä tuottaa monipuolisia perhehoidon palveluita. Sijoitusta tarvitseville lapsille SOS-Lapsikylä tarjoaa koteja ja perheitä. SOS-lapsikylätoiminnan ytimenä ovat SOS-lapsikylissä olevat kodit, joissa lapsen on mahdollista kasvaa sijaisperheessä. Suomen SOS-lapsikylät sijaitsevat Kaarinassa, Espoossa, Vihannissa, Punkaharjulla ja Ylitorniolla. Nuorisokoti sijaitsee Jyväskylässä.  

– SOS-Lapsikylät täyttää tänä vuonna Suomessa 50 vuotta. Samsungin kanssa tuottamamme näyttely avaa ovia lastemme maailmaan, jossa riittää vaikeista asioista huolimatta paljon iloa ja riemua. Valokuvaushanke toimi samalla myös opetusprojektina, jossa valmensimme lapsiamme tunteiden ilmaisuun ja niiden hallintaan, varainhankintapäällikkö Kei Heikkilä SOS-Lapsikylästä kertoo.

 

Viikko lapsen silmin -näyttely on avoinna:

ma-pe 10-17

la 10-15

Kuvia näyttelystä tiedotteen liitteenä. Kuvien tekijätiedoissa toivomme mainittavan Samsung&SOS-Lapsikylä.

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Taitokortteli: Petra Karjalainen, toiminnanjohtaja,  petra.karjalainen@taitokortteli.fi, puh. 040-595 00 93

Eva Carrero, Samsung Electronics, markkinointipäällikkö, eva.carrero@samsung.fi,

p. 0400 807 750 

Annuska Dal Maso, valokuvaaja, annuska@annuskadalmaso.com, p. 045 126 1275

Kei Heikkilä, SOS-Lapsikylä, varainhankintapäällikkö, kei.heikkila@sos-lapsikyla.fi, p. 040 747 7830

Toni Perez, OSG Viestintä, toni.perez@osg.fi, 0400 630 063 
Kuluttajakysymykset: Samsungin asiakastuki, 030 6227 515 
Kuvapyynnöt: samsungpr@osg.fi 
Lehdistötiedotteet ja kuva-arkisto verkossa: www.samsung.fi ja valitse uutiset. 
Haluatko Samsungin lehdistötiedotteita tai kokeilla uusia tuotteita? Ilmoittaudu lähetyslistalle osoitteeseen samsungpr@osg.fi 
Uutisia RSS-syötteinä: www.samsung.com/fi/aboutsamsung/rss/rssFeedList.do 

Liitetiedostot

Perustamisestaan eli vuodesta 1969 lähtien Samsung Electronics on työskennellyt aktiivisesti ja täydestä sydämestään erilaisten yhteiskuntavastuuhankkeiden parissa kaikissa toimintamaissaan. Kansainvälinen Hope for Youth -ohjelma perustettiin huomion kiinnittämiseksi lasten koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Samsung antaa ohjelman puitteissa tuotteita, asiantuntemusta ja taloudellista tukea. Tuhannet lapset eri puolilla maailmaa saavat Hope for Youthin kautta koulutusta, ohjausta ja välttämätöntä lääketieteellistä hoitoa. Ohjelma on Samsungille yksi tapa käyttää innovatiivisuuttaan paremman maailman luomiseen. Suomessa ohjelman yhteistyökumppanina on SOS-Lapsikylä.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs