Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maanpuolustus » MANNERHEIMIN PERINNESÄÄTIÖN SOTAHISTORIAN PALKINTO PROFESSORI OHTO MANNISELLE

Suomen Reserviupseeriliitto ry

MANNERHEIMIN PERINNESÄÄTIÖN SOTAHISTORIAN PALKINTO PROFESSORI OHTO MANNISELLE

Tiedote.
Julkaistu: 06.09.2012 klo 16:11
Julkaisija: Suomen Reserviupseeriliitto ry

Edistääkseen sotahistoriallista tutkimusta Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiö myöntää joka toinen vuosi sotahistorian palkinnon, jonka suuruus on  5.000 euroa. Tällä kertaa palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa elämäntyöpalkintona. Järjestyksessään neljäs palkinto on myönnetty professori Ohto Manniselle poikkeuksellisen ansiokkaasta urasta sotahistorian tutkijana.

Professori, FT Ohto Manninen (s. 1943) on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran sotahistorian tutkimuksessa. Hän on perehtynyt erityisesti Suomen vaiheisiin toisessa maailmansodassa sekä itsenäisyytemme alkuvuosien historiaan. Ohto Manninen toimi Maanpuolustuskorkeakoulun ensimmäisenä sotahistorian professorina vuosina 1998 - 2009.  Aikaisemmin hän oli Suomen historian professorina Helsingin ja Tampereen yliopistoissa.

Ohto Manninen on tutkimuksissaan hyödyntänyt poikkeuksellisen ansiokkaasti niin suomalaisia kuin neuvostoliittolaisia arkistolähteitä, joiden avulla hän on tuonut merkittävän ja ennakkoluulottoman lisän viime sotiemme historian tutkimukseen. 

Ohto Manninen on tuottelias kirjoittaja, hän on kirjoittanut tai toimittanut yli 20 teosta. Hän on myös aktiivinen esitelmöitsijä.

Päätöksen palkittavasta työstä teki Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön hallitus.

Perinnesäätiön sotahistorian palkinnot on aikaisemmin myönnetty yksittäistä sotahistorian tutkimuksista. Palkinnon ovat saaneet vuonna 2006 FT Lasse Laaksonen ja vuonna 2008 ST Pentti Airio ja vuonna 2010 VTT Harri Korpisaari. Seuraavan kerran sotahistorian palkinto jaetaan vuonna 2014.

 **

Lisätietoja Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön sotahistorian palkinnosta antaa säätiön asiamies Janne Kosonen, puh. 050 5810 819 tai www.mannerheiminperinnesaatio.fi .

 

Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön tehtävänä on Suomen Marsalkka Mannerheimin elämäntyön vaaliminen, Suomen sotia koskevan sotahistoriallisen tutkimustyön sekä suomalaisten upseerien koulutuksen tukeminen. Säätiön puheenjohtajana toimii kenraalimajuri Sami Sihvo.

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs