Asiassa oli ratkaistavana, oliko kolmannen maan kansalaisen A:n Suomessa jättämä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus EU:n vastuunmäärittämisasetuksen pääsäännöstä poiketen käsiteltävä saman asetuksen sisältämän harkintavaltalausekkeen nojalla Suomessa ottaen huomioon kaikki asian olosuhteet, joihin kuului se, että A:n lapsen oli selvitetty saaneen Suomen kansalaisuuden.
Korkein hallinto-oikeus arvioi asiaa vastuunmäärittämisasetuksen lisäksi perustuslain ja ulkomaalaislain kannalta.
Suomen kansalaista ei saa perustuslain 9 §:n 3 momentin mukaan karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan. Asiassa oli kysymys Suomen kansalaisen äidin käännyttämisestä eikä valituksenalainen päätös siten suoraan merkinnyt Suomen kansalaisen siirtämistä toiseen maahan. Lapsen ikä ja riippuvuussuhde äitiinsä nähden sekä muut asian olosuhteet huomioon ottaen äidin käännyttäminen ensisijaisesti turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan valtioon olisi tässä tapauksessa kuitenkin tosiasiallisesti merkinnyt myös lapsen siirtämistä toiseen maahan.
Näissä olosuhteissa lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan liittyneet A:n käännyttämistä vastaan puhuvat seikat olivat muita ulkomaalaislain 146 §:ssä tarkoitetussa kokonaisharkinnassa huomioon otettavia seikkoja painavampia. A:ta ei siten tullut käännyttää, vaan hänen kansainvälistä suojelua koskeva hakemuksensa oli tapaukseen liittyvien yksilöllisten seikkojen vuoksi käsiteltävä vastuunmäärittämisasetuksen 17 artiklan 1 kohdan nojalla Suomessa.
Yhteystiedot:
Jaana Lappalainen, viestintäpäällikkö, 050 308 7574
Korkein hallinto-oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1