Teksti: Jarmo Röksä
Kuvat: Jarmo Röksä
Artikkeli on vapaasti käytössänne Creative Commons lisenssillä kaupallinen, nimi mainittava
Taidehankkeita rahoittavat edellyttävät yhä useammin, että heidän rahoittamansa taide jalkautuu tavallisten ihmisten pariin päiväkoteihin, kouluihin, toimintakeskuksiin tai vanhainkoteihin. Tätä tukee, että taiteella nähdään nykyisin instrumentaalinen, hyvinvointia edistävä vaikutus sekä näkemys, että verovaroin maksettu taide kuuluu kaikille kerrottiin tänään Humakin Helsingin TKI-keskuksessa parhaillaan pidettävässä TuOTA yhdessä! —seminaarissa.
Seminaari kokosi yhteen reilut kuusikymmentä kulttuurituottajaa, nuorisotyöntekijää, taiteilijaa ja virkamiestä jakamaan kokemuksiaan monialaisten yhteisöhankkeiden parissa ja kehittämään eteenpäin Helsingin kulttuuritoimen ja Humakin kulttuurituotannon yksikön työryhmämallia.
Helsingin kaupungin kulttuurisen nuorisotyön vetäjä Ulla Laurio kertoi TuOTA yhdessä! –seminaarin avauksessaan, että vaikka kaupunki on toteuttanut useita virastojen rajat ylittäviä yhteisötaideprojekteja, ei näiden hankkeiden kokemuksia tai hyviä käytäntöjä ole kerätty toimenpidemalleiksi uusille yhteisöllisille hankkeille.
–”Yhteisöllisen taiteen merkitys korostuu, sillä arviolta noin 15% väestöstämme voi yhä huonommin ja taide voi olla estämässä sosiaalista eriarvoistumista”, Laurio korosti taideprojektien yhteiskunnallista merkitystä. Vaikka työryhmissä on taitelijoita ja nuorison parissa työskenteleviä, niin Lauriosta kuitenkin vaikuttaa, ettei toisen erityisosaamista ole osattu hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla. -”Taiteilijat eivät voi keskittyä taiteen tekemiseen, koska heidän pitää tuottaa”, tiivistää hän ongelmaa.
TuOTa yhdessä! –hanke kokoaa yhteen kulttuurituotannon, taiteen ja nuorisotyön asiantuntijoita keskustelemaan ja jakamaan kokemuksiaan omista projekteistaan. Hanketyöntekijät ovat haastatelleet vuosina 2012-2014 Helsingissä toteutetuissa yhteisöllisissä hankkeissa mukana olleita ja näistä saatuja ajatuksia on tarkoitus syventää seminaarin iltapäivällä järjestettävissä työpajoissa.
Yliopettaja Titta Pohjanmäki Humakista kertoo, että hankkeessa kootaan seuraavaksi perehdyttämispaketti seminaarin työpajojen ja kyselyjen esille nostamista kokemuksista ja kehitetään työryhmämallia edelleen. Tavoitteena on luoda työtapa, joka mahdollistaa sujuvat taideprojektit ja resursseja säästävän käytännön toteuttamisen erilaisissa työympäristöissä. Hankkeessa mukana oleva kulttuurituottajaopiskelija Aliisa Kokko tekee hankkeelle opinnäytetyönsä.
Tanssitaiteilija ja koreografi Ninni Perko jakoi yleisölle kokemuksiaan yhteisöllisestä tanssitaideprojektistaan, jonka hän toteutti viides- ja kuudesluokkalaisten Latokartanon koululaisten kanssa. Ajatus hankkeeseen tuli Helsingin kaupungin opetusvirastosta ja siihen osallistuivat lisäksi Liikuntavirasto, Nuorisoasiainkeskus sekä Kulttuuriasiainkeskus. Yhteisötaideprojektilla halutiin tuoda tukea sosiaalisista ongelmistaan tunnetulle alueelle.
Koululaiset toteuttivat Romeo ja Julia –tarinaan perustuvan tanssiteoksen lukuvuoden 2013 – 2014 aikana. Vaikka hanke huipentuikin Annantalossa ja koulussa pidettyihin esityksiin, sen keskiössä oli kuitenkin enemmän itse prosessi taiteilijan, nuoriso-ohjaajan ja koululaisten vällillä kuin varsinainen valmis esitys. Latokartanon koulussa kytenyttä väkivallan kulttuuria pystyttiin Perkon mukaan käsittelemään ja työstämään teoksen työstämisen aikana lapsia koskettavalla tavalla.
-”Töniminen, nimittely ja kiusaaminen olivat alussa koko ajan läsnä. Se oli silmiinpistävää, mutta lapsille itselleen se tuli näkyväksi vasta, kun he joutuivat esittämään sitä tanssin keinoin. Se tuntui heistä pahalta. Emme me näin voi tehdä, he vastustelivat”, Perko kertoo.
Perko piti hankkeeseen osallistuneiden kulttuurituottajan ja nuoriso-ohjaajan työpanosta erittäin hyödyllisenä. Hän pystyi keskittymään paremmin taiteellisen prosessin vetämiseen, kun Kulttuuriasiainkeskuksessa toiminut tuottaja Elina Kesäniemi piti huolen tuotantoon liittyvistä käytännön asioista. Viranomaisyhteistyö, budjetin seuraaminen, esitystilojen varaamiset, käsiohjelman tekeminen sekä tiedotteiden lähettäminen hoituivat tuottajan toimesta.
—”Latokartanon nuorisotalolla nuoriso-ohjaajana työskentelevä Salla Saaristo puolestaan oli nuorten parissa toimimisen ammattilainen. Vedin nuorille harjoituksia 2-3 kertaa viikossa ja Salla oli niissä mukana kerran viikossa. Sain häneltä aina tarvittaessa tukea myös puhelimitse”, Perko kuvaa yhteistyötään nuorisotyöntekijän kanssa ja kiittää, että ammattilaisen tuki teki helpommaksi heterogeenisen ja erilaisen kulttuurisen taustan omaavien lasten parissa työskentelemisen. – Lisäksi Sallalla oli rooli lisäauktoriteettina, vanhempana, apuohjaajana sekä hankkeen dokumentoijana, Perko summaa.
Taiteilija rooli yhteisöhankkeessa poikkeaa toisten taiteilijoiden kanssa toteutettavastia produktioista siinä, että taiteilija oman vision sijaan taiteilija menee yhteisön luo ja katsoo, mitä uutta syntyy vuorovaikutuksessa osallistujien kanssa. Sen takia itse prosessi ja tekeminen on tärkeämpää kuin itse tuotos. Latokartanossa toteutetussa hankkeessa Person mielestä oli parasta, kun mukanaolleet lapset pyysivät häntä auttamaan heitä toteuttamaan oman tanssiesityksen koulunsa kevätjuhliin.
– ”Aloite tuli lapsilta itseltään ja se tuntui todelliselta voitolta”, Perko päätti.
Hankkeeseen voi tutustua verkossa osoitteessa tuota.humak.fi.
Taiteilija Ninni Perko: https://flic.kr/p/smxTPT
Titta Pohjanmäki, Ville Vasara ja Ulla Laurio: https://flic.kr/p/s512E9
Humak on valtakunnallinen verkostoammattikorkeakoulu, joka vastaa järjestö- ja nuorisoalan, kulttuurituotannon ja luovien alojen sekä viittomakieli ja tulkkausalan koulutuksesta, kehittämisestä ja innovaatiotoiminnasta. Humak toimii neljällä alueella: pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Kauniainen ja Nurmijärvi), Turussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1