Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Elektroniikka » Olympialaisten IT-toimittaja Atos: hologrammit pikajuoksufinaalissa ensi vuosikymmenellä?

Atos

Olympialaisten IT-toimittaja Atos: hologrammit pikajuoksufinaalissa ensi vuosikymmenellä?

Tiedote.
Julkaistu: 06.08.2012 klo 12:19
Julkaisija: Atos

Olympialaisten IT-toimittaja Atos: hologrammit pikajuoksufinaalissa ensi vuosikymmenellä?

Teknologiset uudistukset mullistavat urheilumaailman sekä kilpailijoiden että yleisön näkökulmasta

Lontoon olympialaisten IT:stä vastaava IT-yhtiö Atos on julkistanut kisojen yhteydessä tulevaisuutta luotaavan Ascent at London 2012 -tutkimusraporttinsa. Raportin kokoamisessa Atoksen tiedeyhteisö on saanut apua mm. KOK:n puheenjohtaja Jacques Roggelta, Lontoon olympialaisten järjestelytoimikunnan johtaja Sebastian Coelta, Facebookin kumppanuusalustojen johtaja Christian Hernandezilta sekä urheiluantropologi Simon Kuperilta. Tutkimuksen tavoitteena on auttaa Olympiakomiteaa sekä urheilun parissa työskenteleviä yrityksiä tekemään tulevaisuuden kannalta kriittisiä strategisia päätöksiä, joissa teknologian muutoksella on suuri rooli.

Ascent at London 2012 -tutkimuksessa Atos ennustaa mm. seuraavien teknologisten uudistusten toteutuvan vuoteen 2020 mennessä:

  • Vuonna 2020 urheilijat käyttävät älyvaatteita, joiden avulla he voivat valita oikean taktiikan kilpailun aikana.
  • Vuonna 2020 kykyjenetsijät ja sponsorit löytävät uusia urheilutähtiä sosiaalisen median kautta.
  • Vuonna 2020 TV-katsojat voivat seurata urheilijoiden suorituksia urheilijoiden silmien kautta ja valita itse vapaasti, mistä näkökulmasta haluavat kisat katsella.
  • Vuonna 2020 katsojat stadionilla voivat saada eteensä näyttöruudut, jolloin jokaisesta paikasta tulee eturivin paikka.
  • Vuonna 2012 miljardi ihmistä jakaa olympialaisiin liittyvää sisältöä sosiaalisessa mediassa. Vuoteen 2020 mennessä tiedon määrä kasvaa 3000 prosentilla.

Raportissa visioidaan myös, että vuoden 2020 jälkeen urheilijat voivat kilpailla missä tahansa, paikasta riippumatta. 100 metrin sprintterit voivat juosta kotikaupungeissaan ja heidän juoksunsa voidaan välittää hologrammeina reaaliaikaisesti kisastadionille.

Syksyllä Suomeen BenefIT-tapahtumaan saapuva Atoksen johtoon kuuluva Gilles Grapinet kertoo tutkimuksen taustoista:

”Urheilun ja teknologian kehitys kulkevat käsi kädessä. Atos on ollut olympialaisissa mukana vuodesta 2002 Kansainvälisen Olympiakomitean IT-kumppanina. Osa yhteistyötä on innovoiminen ja villienkin tulevaisuusskenaarioiden esittäminen. Ascent-tutkimusraportti on näyttävä osoitus Atoksen rohkeudesta ja edistyksellisyydestä, joita toteutamme olympiayhteistyön lisäksi myös jokapäiväisessä asiakastyössämme.”

Lontoon olympialaisia varten Atos on käyttänyt 200 000 tuntia IT-infrastruktuurin testaamiseen. Atoksen vastuulla on mm. tulosten reaaliaikainen välittäminen kisapaikoilta medialle, urheilijoiden ja yhteistyökumppanien akkreditointi sekä yli 900 palvelimen ja 9500 tietokoneen laajuisen tietoverkon luominen ja ylläpito.

Lisää ennusteita Ascent at London 2012 -raportissa, joka on ladattavissa kokonaisuudessaan Atoksen verkkosivuilta osoitteesta http://fi.atos.net/fi-fi/olympic-games/default.htm.

Raportti sisältää mm.

  • Sosiaalisen median trendit
  • Big Data
  • Urheilun teknologia 2020

Atos julkaisee kisojen teknologiaan liittyvän uutisen ja statistiikan joka päivä osoitteessa http://atos.net/en-us/olympic_games/news-and-media/default.htm.

Lisätietoja:
Olympialaisiin ja tutkimukseen liittyvät tiedustelut
Caroline Crouch, puh. +44 77 333 100 86
caroline.crouch@atos.net

Atoksen viestintä Suomessa ja BenefIT-tapahtuman tiedustelut:
Salla Syrman, puh. 050 326 1236
salla.syrman.ext@atos.net

 

Atos on Euroopan johtava IT-palvelutalo. Yhtiön vuoden 2011 laskennallinen liikevaihto oli noin 8,5 miljardia euroa. Atoksella on maailmanlaajuisesti 74 000 työntekijää, joista yli 400 Suomessa ja Virossa. Suunnittelemme, toteutamme ja ylläpidämme liiketoimintakriittisiä IT-järjestelmiä maailmanlaajuisen palveluorganisaatiomme kautta. Meitä leimaa vahva toimialatuntemus sekä laatuun ja luotettavuuteen panostaminen. Liiketoimintamme perustuu syviin asiakassuhteisiin, jossa asiakas vie meitä ja me asiakasta eteenpäin. Atos tarjoaa kaikki IT-palvelut aina järjestelmien suunnittelusta niiden jatkuvaan ylläpitoon ja ulkoistamiseen. http://fi.atos.net

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs