Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Elektroniikka » Hitsausalan osaajat saivat tunnustusta Tampereella alkaneilla NWE 2012 -messuilla

Tampereen Messut

Hitsausalan osaajat saivat tunnustusta Tampereella alkaneilla NWE 2012 -messuilla

Tiedote.
Julkaistu: 23.10.2012 klo 10:00
Julkaisija: Tampereen Messut

NUORET HITSAAJAT TAVOITTELEVAT SUOMEN MESTARUUTTA

Tampereella alkoi tiistaina 23.10.2012 Pohjoismaiden suurin hitsausalan messutapahtuma Nordic Welding Expo. Kolmipäiväisillä messuilla on 80 näytteilleasettajaa viidestä eri maasta. Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys ry (SHY) jakoi messujen avajaisissa Vuoden Hitsaushuippu -palkinnot alalla ansioituneelle yritykselle, tarkastusyksikölle ja koulutusorganisaatiolle. SHY palkitsi myös parhaat diplomityöt ja artikkelit 2010–2011. Palkitsemisia on luvassa lisää torstaina 25.10., kun messupäivien aikana käytävät Nuorten SM-hitsauskilpailut saadaan päätökseen.

SHY ja Tampereen Messut Oy toteuttavat hitsauksen, liittämisen ja leikkaamisen ammattimessut nyt neljännen kerran. Nordic Welding Expo on herättänyt aiempaa enemmän myös kansainvälistä kiinnostusta. Messuilla on 80 näytteilleasettajaa, jotka tulevat Suomen lisäksi Ruotsista, Hollannista, Saksasta ja Virosta. NWE esittelee erilaisia tuotantotekniikoita laitteineen ja tarjoaa tuoreinta tietoa alan palveluista, kehityksestä sekä koulutuksesta hitsaavan teollisuuden ammattilaisille. Uusina teemoina messuilla nostetaan esille teräsrakentaminen ja kunnossapito.


Vuoden Hitsaushuippu -palkinnot GaV Group Oy:lle, Säteilyturvakeskukselle ja Optimalle

NWE 2012 -messut avasi tiistaina 23.10. Pemamek Oy:n toimitusjohtaja Pekka Heikonen. SHY:n puheenjohtaja Ismo Meuronen jakoi avajaisissa Vuoden Hitsaushuippu -palkinnon alalla ansioituneelle yritykselle, tarkastusyksiölle ja koulutusorganisaatiolle. Hitsaavana yrityksenä palkittiin GaV Group Oy. Perusteluissa todettiin, että GaV Group Oy on kehittänyt tuotantoaan määrätietoisesti sekä ottanut käyttöön robottihitsauksen vaativien painelaitteiden ja hitsattujen kokoonpanojen sarjavalmistuksessa. Robotin vaikutus hitsaustyön tuottavuuteen on ollut merkittävä ja se myös mahdollistaa yrityksen painelaiteosaamisen viennin. Hitsauksen tarkastusyksikkönä palkittiin Säteilyturvakeskuksen (STUK) ydinvoimalaitosten valvontaosasto, joka on tehnyt määrätietoista ja tinkimätöntä ydinturvallisuusvalvontaan liittyvää työtä aina 70-luvulta käynnissä olevaan OL3-projektiin. Merkittävä osa työstä kohdistuu valmistuksen ja hitsauksen laadunhallintaan, tavoitteena hitsattujen painelaitteiden sekä muiden laitteiden ja rakenteiden turvallisuuden varmistaminen vaativassa pitkäaikaiskäytössä. Hitsauskouluttajana palkittiin Optiman Kone- ja metallialan koulutustiimi, joka on toiminut vuosia esimerkillisen aktiivisesti ja tuloksellisesti nuorison hitsauskoulutuksen parissa.  

SHY palkitsi avajaisissa myös vuosien 2010 ja 2011 parhaat diplomityöt sekä Hitsaustekniikka-lehden artikkelit. Paras DI-työ 2010 oli Risto Ylikankaan Tandem MAG – Welding of Steels Grades 960 MPa. Parhaana DI-työnä 2011 palkittiin Severi Anttilan Mechanical and Corrosion Properties of Ferritic Stainless Steels Welded with Ferritic Filler Metals. Hitsaustekniikka-lehden paras artikkeli vuonna 2010 oli Jouko Leinosen Lujat ja ultralujat alumiiniseokset sekä niiden hitsattavuus. Lehden vuoden parhaaksi artikkeliksi vuonna 2011 valittiin Kari Lahden Mekanisoitu hitsaus – Ai, mitä varten?. Lisäksi erityismaininnan Hitsaustekniikka-lehden parhaista kevennyksistä sai Eero Nykänen, jonka hitsausaiheiset sarjakuvat ovat keventäneet lehden ilmettä jo useita vuosia.  


Nuorten SM-hitsauskilpailuissa nähdään kahdeksan finalistia

SHY:n järjestämissä Nuorten SM-hitsauskilpailuissa alle 21-vuotiaat ammattikoulussa opiskelevat ja jo jonkin aikaa työelämässä olleet nuoret hitsaajat ottavat mittaa toisistaan. Finaalissa nähdään Fredrik Djupsjöbacka (Optima, Pietarsaari), Santeri Haanpää (Sataedu, Kankaanpää), Joni Härkönen (Salpaus, Lahti), Olari Kalde (Sataedu, Kankaanpää), Toni Paalanen (Optima, Pietarsaari), Ville-Pekka Virtanen (Savon ammatti- ja aikuisopisto, Kuopio), Aleksi Ylipaasto (Sataedu, Kankaanpää) ja Oskar Östman (Optima, Pietarsaari). Kilpailut käydään kaikkina messupäivinä ja voittaja palkitaan torstaina 25.10. klo 14.


Täsmäseminaarissa keskitytään teräsrakentamiseen

SHY järjestää messuilla tiistaina 23.10. ja keskiviikkona 24.10. klo 13–15 Täsmäseminaarin teräsrakentamiseen liittyen. Seminaarin avaa SHY:n Tampereen paikallisosaston puheenjohtaja, tulosyksikön päällikkö Hannu Kirveslahti Gav Group Oy:stä. Teräsrakenneyhdistyksen tekninen erityisasiantuntija Pekka Yrjölä pitää seminaarissa puheenvuoron SFS-EN 1090-1 ja 2 Teräsrakennekokoonpanojen CE-merkinnästä ja teräsrakenteiden toteuttamisesta. Dekra Industrial Oy:n tarkastusinsinööri Mari Mikkonen ja aluepäällikkö Seppo Saarela SHY:n Tampereen paikallisosastosta luennoivat SFS-EN 1090-1 ja 2 Teräsrakennenormin vaatimuksista hitsaukselle, hitsauksen koordinoinnille ja NDT:lle. Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen kouluttaja Outi Klemetti-Talvinen kertoo Työturvallisuudesta liittyen teräsrakentamiseen.


Lujien terästen hitsaus ja robottihitsauksen kiinnitintekniikka nostetaan esille seminaarissa

Suomen Robotiikkayhdistys ry järjestää keskiviikkona 24.10. klo 10–16 Modernit kiinnitintekniikat ja lujien terästen hitsaus -seminaarin, jonka avauspuheenvuoron pitää yhdistyksen puheenjohtaja Jyrki Latokartano. Dr. Henrik Kihlman Delfoi AB:stä esitelmöi otsikolla Modular fixtures for flexible and robust work holding. Pemamek Oy:n Jari Tervolin kertoo aiheesta Hitsausautomaatio lujien teräsrakenteiden valmistuksessa. Ruukki Metals Oy:n Olli Vähäkainun puheenvuorona on Lujien ja kulutuksenkestävien terästen ominaisuudet ja hitsaus. Saides Oy:n Teppo Rumpunen kertoo Kiinnittimien suunnittelusta robottihitsattaville tuotteille ja Ixtur Oy:n Tom Thomasin aiheena on Flexible wireless fixturing. Seminaaripäivän lopuksi Aku Tuunainen Savonia AMK:sta luennoi otsikolla Hitsauksen muodonmuutosten mittaus ja simulointi, ja Ponsse Oyj:n Mikko Tammilehto puhuu aiheesta Hitsauskiinnittimet metsäkonetuotannossa.


Yhteisfoorumissa puhuttavat suurlujuusteräkset, materiaalit, hitsaus ja suunnittelu  

SHY:n Suomen Hitsaus- ja Liittämisinstituutti muodostuu HRO-suunnittelufoorumista, Tuotanto- ja Materiaalifoorumista sekä Laserfoorumista. Foorumeiden yhteisiä asioita koordinoiva instituutti järjestää vuosittain kaikille avoimen yhteisfoorumin, joka pidetään messuilla torstaina 25.10. klo 9.30–12.30. Asiantuntijapuheenvuoroissa käsiteltäviä aiheita ovat suurlujuusteräkset, materiaalit, hitsaus ja suunnittelu.


Tietoiskuissa kerrotaan valmistavan metalliteollisuuden uusista haasteista    

Tiistaina 23.10. klo 11.00–11.30 ja keskiviikkona 24.10. klo 10.30–11.00 pidetään tietoisku otsikolla Valmistavan metalliteollisuuden uudet haasteet – riittääkö joustavuus, tarvitaanko myös ketteryyttä, entä kyvyt osaamisen siirtoon?. Globaalissa liiketoiminnassa joustavuus ja ketteryys ovat edellytyksiä prosessien hallinnalle. Esityksessä käsitellään prosessien proaktiivista kehittämistä ja kumulatiivista osaamista, dokumentaatiota ja toiminnallisen datan hyödyntämistä. Ilmiöinä esitellään tuotannon pullonkauloja, läpäisyajan lyhentämistä, laatuongelmia, toimitusaikojen pitämistä ja tuottavuutta.

Muissa tietoiskuissa käsitellään muun muassa pintojen puhdistamista laserilla sekä nykyaikaisia hitsauksen laadunhallintajärjestelmiä. Tarkempi ohjelma osoitteessa www.nordicweldingexpo.fi.  

Samaan aikaan NWE 2012 -messujen kanssa pidetään Expomark Oy:n toteuttamat Energia 12 -messut ja EnergiaForum 12 -tapahtumakokonaisuus. Messut ovat avoinna tiistaina ja keskiviikkona 23.–24.10. klo 9–17 sekä torstaina 25.10. klo 9–16. Mediamateriaalit, kuvapankki ja akkreditoitumislomake löytyvät tapahtuman mediasivuilta osoitteesta www.nordicweldingexpo.fi (Media).


LISÄTIEDOT: www.nordicweldingexpo.fi

Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi
Raimo Pylvänäinen, projektipäällikkö, p. 0400 671 923,
raimo.pylvanainen(a)tampereenmessut.fi
Tanja Järvensivu, viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133,
tanja.jarvensivu(a)tampereenmessut.fi
Meri Mattila, viestintäassistentti, p. 0400 914 877,
meri.mattila(a)tampereenmessut.fi

Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys ry:
Jouko Lassila, toiminnanjohtaja, p. 040 589 7071,
jouko.lassila(a)shy.inet.fi

Liitetiedostot

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs