Tiede

Etusivu » Tiedote » Tiede Uusimmat tiedotteet

Liikuntatieteellinen tutkimus Pohjoismaissa korkealuokkaista - jatkossa huomio innovatiivisuuteen

Tiedote. Julkaistu: 06.02.2012 13:35 - Suomen Akatemia

Liikuntatieteellinen tutkimus on Pohjoismaissa korkealuokkaista, mutta tutkimuksen laatu vaihtelee merkittävästi tutkimusyksiköiden, maiden ja tutkimusalojen välillä. Tähän on päätynyt yhteispohjoismainen liikuntatieteen tieteenala-arviointi. Eri maat ovat vahvoja eri aloilla, ja lääke- ja terveystieteellisen tutkimus on julkaisumäärillä mitattuna yhteispohjoismaisesti vahvin tutkimusalue. ›››

MIKKI-kirjastokortin suunnittelukilpa ratkesi

Tiedote. Julkaistu: 03.02.2012 16:04 - Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK)

Mikkelin korkeakoulujen kirjastoverkko Mikki-johtoryhmä TIEDOTE Julkaisuvapaa heti   MIKKI-kirjastokortin suunnittelukilpailun voittajaksi Anastasia Evdokimova   Mikkelin ammattikorkeakoulussa muotoilun koulutusohjelmassa toista vuotta opiskeleva Anastasia Evdokimova on voittanut yleisöäänestyksen, jossa valittiin paras ehdotus uudeksi MIKKIkirjastokortiksi. Kaikille Mikin asiakkaille ›››

Vapaa-ajankalastus vähentynyt 2000-luvulla

Tiedote. Julkaistu: 31.01.2012 10:27 - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Vapaa-ajankalastajia oli Suomessa vuonna 2010 hieman alle 1,7 miljoonaa, kun heitä vielä vuosikymmenen alussa oli lähes kaksi miljoonaa. Saalis on pienentynyt reilut 10 miljoonaa kiloa. Vapaa-ajankalastajat ovat myös entistä vanhempia. Alle 45-vuotiaiden kalastajien määrä on vähentynyt ja 45 - 64-vuotiaiden määrä on pysynyt suurin piirtein ennallaan.  Ainoastaan yli 64-vuotiaiden kalastajien ›››

Kalatalous- ja metsästystilastot nyt kätevästi suoraan tietokannasta

Tiedote. Julkaistu: 30.01.2012 13:51 - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on avannut verkkosivuilleen uuden palvelun, jossa käyttäjät voivat räätälöidä itsellensä mieluisat tilastot suoraan tietokannasta. Tietokannan pisimmät aikasarjat ovat 30 vuoden mittaisia.  Palvelu löytyy osoitteesta  www.rktl.fi/tilastot/tietokanta/ Tietokannan aihealueita ovat merialueen ja sisävesien ammattikalastus, vesiviljely, kalanjalostus, ›››

HEUREKA-luento torstaina 9.2. klo 18: Miksi aivot rakastavat musiikkia?

Tiedote. Julkaistu: 27.01.2012 11:48 - Heureka, suomalainen tiedekeskus

Suosittujen HEUREKA-luentojen sarja jatkuu Heurekan planetaariossa torstaina 9.2.2012 kello 18 aiheella Miksi aivot rakastavat musiikkia? Luennolla aivotutkija Minna Huotilainen kertoo, miten musiikki vaikuttaa aivoihin ja oppimiseen. Luento uusitaan torstaina 23.2.2012 kello 18 samassa paikassa. Heureka-luennoille on vapaa pääsy. Planetaarion 135 paikkaa jaetaan saapumisjärjestyksessä. ›››

Kutsu: Mikä on pohjoismaisen liikuntatieteen tila?

Kutsu. Julkaistu: 27.01.2012 11:00 - Suomen Akatemia

Mikä on pohjoismaisen liikuntatieteen tila? Tätä pohditaan pohjoismaisen liikuntatieteen tieteenala-arvioinnin tiedotustilaisuudessa maanantaina 6 .2.2012 klo 13.00-14.30 opetus- ja kulttuuriministeriössä (Meritullinkatu 1, kokoushuone Jukola D460). Suomen Akatemia sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ovat toteuttaneet yhdessä pohjoismaisten tutkimusrahoittajien Forskningsrådetin, RANNISin, ›››

Elokuva ja arkkitehtuuri -tapahtumasarja Orionissa keväällä 2012

Tiedote. Julkaistu: 23.01.2012 12:12 - Suomen Akatemia

Elokuva ja arkkitehtuuri ovat läheistä sukua toisilleen. Elokuvissa on aina dokumentoitu todellisia kaupunkeja Helsingistä Tokioon ja Los Angelesista Pariisiin. Elokuvissa on myös luotu mielikuvituksellisia kaupunkeja ekspressionismin kulta-ajasta alkaen. Japanilaisen suunnittelun pelkistetty hienous, Antonio Gaudín fantastiset art nouveau -muodot Barcelonassa ja Frank Gehryn postmodernit näyt ›››

RKTL:n ennakkoarvio: merialueen ammattikalastuksen saalis lähes yhtä suuri kuin edellisvuonna

Tiedote. Julkaistu: 23.01.2012 10:15 - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Merialueen ammattikalastuksen kokonaissaalis oli ennakkoarvion mukaan noin 119 miljoonaa kiloa vuonna 2011. Saalis oli kolme miljoonaa kiloa pienempi kuin vuonna 2010. Ennakkoarvion mukaan silakkaa kalastettiin viime vuonna 98 miljoonaa kiloa ja kilohailia 16 miljoonaa kiloa. Silakkasaalis kasvoi vuodesta 2010 runsaat viisi miljoonaa kiloa, kun taas kilohailisaalis väheni lähes yhdeksän ›››

Verkkoapaja 1/2012: Optimaalinen poromäärä selvitetään yhdistämällä ekologia ja talous

Tiedote. Julkaistu: 20.01.2012 09:47 - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Metsä- ja kalavarojen käytössä on jo pitkään hyödynnetty malleja, jotka kertovat miten luonnonvaraa pitäisi hoitaa ja hyödyntää, jotta käytölle asetetut tavoitteet toteutuisivat mahdollisimman hyvin. Nyt vastaavia metodeja sovelletaan porotalouteen. Tulevaisuudessa paliskunnat voivat hyödyntää bioekonomista optimointia kehittäessään poronhoitoa laidunten kannalta kestäväksi ja samalla ›››

Suomen Akatemia haluaa tiivistää tutkimusyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa koulutuksen ja oppimisen alueella

Tiedote. Julkaistu: 17.01.2012 13:46 - Suomen Akatemia

Suomen Akatemian pääjohtaja Markku Mattila esittää uudenlaisen yhteistyön käynnistämistä Yhdysvaltojen tiedesäätiön National Science Foundationin kanssa kasvatustieteen alueella. Akatemialla, Tekesillä ja NSF:llä on jo kokemusta yhteistyömuodosta, jossa on rahoitettu useista huipputason tutkimusyksiköistä muodostuva virtuaalinen instituutti langattoman tietoliikenteen alalla. Yhteistyötä ›››